SIIVEKKÄÄT KEVÄÄN TUOJAT

Keskiviikko 25.3.2015 klo 17:48

Viime päivien säät ovat olleet ajoittain kuin marraskuussa. Linnunlaulu kuitenkin paljastaa vuodenajan. Pientä piristystä harmaisiin ja koleisiin päiviin tuovat tänäkin vuonna Viron ja Latvian pesäkamerat (EENet). Siellä jo monella pesällä kököttää emolintu hautomassa. Aamukahvin aikaan käyn tirkistelemässä pesän reunalla, joko ovat pöllön- tai kotkanpojat kuoriutuneet.

Ihan kohta alkaa radiossa "Pöllöjen ilta". Siihen joukkoon sovin mainiosti : ) ja vietän iltani Luonto-Suomea kuunnellen. Meilläkin on pöllölle tehty pesäpönttö tuolla "Mummonsuojelualueella", mutta viime kesänä siinä pesi hiirihaukka. Olin hiukan kummissani, kun luulin haukan tekevän risupesän. Joka tapauksessa näin sen muutamia kertoja poistuvan pöntöstä... vai olisikohan se sittenkin käynyt vain pistelemässä jonkun muun poikaset poskeensa???

Myös kanalassa odotetaan pääsiäistipujen kuoriutumista palmusunnuntain vaiheilla.

Työsaralla ovat lapset olleet kovasti innoissaan "harjoittelijastamme". Lepoa hänelle ei ole juurikaan suotu.Tänään askartelivat kauniita virpovitsoja.

Avainsanat: linnut

IKKUNAN TAKANA

Lauantai 8.11.2014 klo 7:47

8.11-14-2

Hei kato8.11-14-1... tuolla "lintti nokkelee".

Avainsanat: linnut

RUOKAA TINTEILLE

Tiistai 30.9.2014 klo 20:58

Sunnuntaina Anun porukan kanssa päiväretkellä mökillä. Nostimme laiturin järvestä ja laittelimme paikkoja siihen kuntoon, ettei haittaa, vaikkei kukaan enää syksyllä kävisi. Voi kun itse vielä pääsisin lepuuttamaan. Vene jäi odottamaan...

Tänään, syyskuun viimeisenä päivänä aloitamme lasten kanssa pikkulintujen ruokinnan. Paras lintulauta on aivan ikkunan edessä ja voimme omasta ruokapöydästä seurailla lintuvieraita. Kauaa ei tarvitse ensimmäisiä tinttejä odotella. Yhden uudenkin ruokinta-automaatin väsäsin. Pitää keksiä sille hyvä paikka. Metsänreunan ruokinta kaipailee hiukan kunnostusta. On näköjään lampaat yrittäneet kiivetä sinne.

Auringonlaskun aikaan vielä etureellä sänkkärillä... ompa kaunista. Meidän jälkeemme sinne saapuivat peurat aterioimaan.

30.9-14-1

Kiva päivä!

Avainsanat: hevostelua, linnut

KOLEAA MYÖS KORVIEN VÄLISSÄ

Perjantai 16.5.2014 klo 11:15

Tässä perunoiden kiehuessa muutama sana kuluneesta viikosta jonkin epämääräisen taudin kourissa. Itseäni potkien ovat työpäivät jotenkin lutviutuneet. Iltaisin en ole enää saanut mitään aikaiseksi. Tiistaina en edes jaksanut satuloida, vaikka innokkaita pienempiä ratsastajia oli paikalla. Yöt villapaita ja kaksi peittoa päällä, silti viluisena ilman kunnon unta ovat tylsiä. Nuku, nuku, nuku jupisen itselleni, enkä kuitenkaan nuku!

Onneksi loppuviikkoa kohden alkaa elo maistua. Eilen meillä kävi naapurikaupungin seurakunnasta vauvamuskareita vanhempineen eläimiä katsomassa. Itsekin sitä tuli vallan iloiselle mielelle, kun tajusi kuinka iso elämys tämä meidän arkinen piha elukoineen ja keittiössä majailevine tipuineen heille oli.

Omasta harmaasta olotilasta ja koleasta säästä huolimatta kevät edistyy. Viime lauantaina saapui ensimmäinen haarapääsky ja maanantaina kuulin käen kukkuvan. Tuo kukkiva kuusenoksa on kuvattu eilen ruokahuoneen ikkunan läpi.

16.5-14

Avainsanat: kevät, linnut

SATAA...

Keskiviikko 9.10.2013 klo 21:18

Ensimmäinen, joka aamuseitsemältä kipittää pimeydestä  sisälle, nostaa piirustustarpeet pöytään ja alkaa suunnitella ikiomaa lintukirjaa. Kaikki seuraavatkin aamuvirkut innostuvat aiheesta ja ennen puuroa on jo monta sivua valmiina... ompa kauniita lintuja. On tämä niin idearikasta väkeä. Turha on heille mitään liian valmiiksi suunniteltua tyrkyttää, kunhan annan "tilaa" ja välineet mielikuvituksen lennolle. 

9.10-13-4

9.10-13-3

9.10-13-2

 

9.10-13-1

10.10-13-3

Avainsanat: linnut

HUI KUIN KYLMÄÄ

Torstai 26.9.2013 klo 13:47

Kesälomalla jäi keittiön matot pesemättä. Eilen illalla räntäsateessa sormet kohmeessa ne sitten pesasin... parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aamuun mennessä olivat aidanpäälle jäätyneet...

Tämä kylmyys koillistuulella höystettynä, innostaa laittelemaan pikkulintujen ruokintapaikkoja kuntoon. Viemme lammastarhan taakse kuusikon laitaan yhden lintulaudan. Jospa se houkuttelisi meillä niin harvinaiset punatulkut pihaan. Ruokahuoneen ikkunan takana olevan laudan suoristamme ja täytämme kauralla, pähkinällä ja auringonkukansiemenillä. Muutamat pienet kuusenoksat vielä suojaa antamaan, niin linnut uskaltavat tulla. Sormet palellen tullaan sitten sisäpuuhiin paljon ennen ruoka-aikaa.

26.9-13-1

26.9-13-3

26.9-13-2

Nyt on lapsoset unilla ja aika huiske käy ikkunan takana... näyttää  tinteille sapuska maistuvan.

Avainsanat: syksy, linnut

METSÄNVÄKEÄ

Torstai 15.8.2013 klo 13:26

Aika kuluu mukavasti mustikkametsässä. Sammalikossa tuoksuu eilinen sade. Marjat ovat melkein peukalonpään kokoisia.

15.8-13-4

Yritän lapsille selvitellä, että kun ei niin kovasti huuda ja remua, voi aistia metsän hengen läheisyyden ja vaikka vilauksen haltiasta nähdä. Vanhin lapsista naureskelee tarinalleni, muut vielä ympärilleen tarkoin tähyillen kuuntelevat mitä "väkeä" voi kivien ja mättäiden takaa kurkistella...

15.8-13-3

15.8-13-2

15.8-13-1

Iltapäivällä monta tarkkaa silmäparia seuraa pääskylasten ruokintaa sähkölangalla. Siinä pörröiset linnunpojat kököttävät vierivieressä ja äidit tunkee itikoita nokkaan.

Avainsanat: linnut, sadut, syksy

PÖRRÖPÄITÄ

Perjantai 26.4.2013 klo 13:09

Aamun ensimmäinen nostaa piirustustarpeet pöytään ja alkaa suunnitella vieheitä. Tuolla punaisella pyydetään kuulema kampeloita.

samulipiirt

Muuten ovat päivät alkaneet Hailuodon ja Seilin sääksikameroita tarkkaillen. Hienoa, että lapset ovat kiinnostuneita pesien tapahtumista. Netti on ollut auki aamupalapöydässä ja samanoloisia  unenpörröisiä päitä, on ruudun kummankin puolen.

Tänään päiväuniaikaan löysin lisää pesäkameroita (Virosta) ja voi ihmettä... välipalaa söimme "samassa pöydässä" merikotkan kanssa. Suuri emolintu repi saaliistaan pieniä palasia ja hellästi tarjosi niitä untuvikkonsa nokkaan. Ruudun tällä puolen hoitotäti tarjoili tuoretta sämpylää.

fillarit5Päivisin ajeltu polkupyörillä taitoja kartuttaen. Nyt kun se hyvin sujuu, harjoitellaan hiukan muiden huomioon ottamista ja seuraavaksi liikennesääntöjä pihapiirin ulkopuolella

Avainsanat: kevät, linnut

PALJON PALJON HYVÄÄ...

Maanantai 31.12.2012 klo 19:21

Aamupäivällä pyrähti vekkuli urpiaisparvi pihakoivuihin vuodenvaihdetta toivottamaan.

urpiaisia

Tämä uudenvuodenaatto ei koskaan ole oikein minun juhlani ollut. Johtuneeko siitä seikasta, että olen aivan onnettoman huono valvomaan puolille öin. Tänään ajoin pimeän tuloon asti tolkan tiuku soiden rankakuormia pihaan. Vasta äsken tulin tupaan. Sytytän kynttilän ikkunalle ja istahdan hetkeksi mennyttä ja tulevaa miettimään...

Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka kuljitte kanssani tämän vuoden mittaisen polun, tai pienen pätkän sitä kanssani astelitte. Tallennetaanko päällimmäiseksi muistojen aittaan iloiset ja hauskat hetket. Kinat ja kärhämät voitaisiin heittää kuin ruumenet tunkiolle.

TUOKOON TULEVA VUOSI PALJON PALJON HYVÄÄ TULLESSAAN...

reenjaljet

Avainsanat: linnut, jutustelua

TALVITOUHUKAUSI ALKOI

Tiistai 4.12.2012 klo 13:13

rekiaj1

Vällyä päälle ja menoksi. Aamulla posket ja pienet nenät pohjoisviimaa uhmaten "korkattiin" kesällä kunnostettu reki.

Vuoronperään malttaa jokainen mäestä pienen lenkin tulla ajamaan, sitten kiireellä takaisin liukurin ohjaimiin. 

rekiaj2

Kuulostaapa tuo aisakello mukavalta lumen pehmentäessä sen sointia.

rekiaj3

narhi2

Tässä ikkunan ääressä kirjoitellessa käy ruudun toisella puolella kova siipien suihkina. Lumi on tuonut paljon uusia lintuvieraita pihaan. Hetki sitten lennähti ruokintapaikalle punatulkku, jota tosi harvoin meillä näkee. Myös se yksinäinen närhi on löytänyt kaverin. 

Avainsanat: linnut, ponistelua

TAAS PELITTÄÄ

Tiistai 30.10.2012 klo 19:38

Tovi vierähtänyt viime päivityksestä, tietokoneeni kun lakkasi toimimasta, enkä tällä älykkyysosamäärälläni kyennyt mitään sille itse tekemään... mutta nyt pelittää!

Palataampa perjantain ihanaan ensilumen aamuun. Puuron kypsymistä odotellessaan lapset tiirailevat ikkunassa tuoko talviaamu uusia lintuja ruokintapaikalle. Ja toihan se... harvemmin näyttäytyvä närhi pyrähti tarjoilua tarkastelemaan. Se on kaunis lintu, vaikkei sille laulunlahjoja olekaan suotu.

lapsetikkunassa

narhi

Lapsenlapseni kysyi, miksi syötän niille apinanruokaa kun näki minun pähkinöitä linnuille tarjoavan.

lumitoita2

lumitoita

Ehdittyämme ulos ei riemulla ole rajoja. Haen lumikolat ja liukurit liiterin seinältä. "Hiihtimiä" en aneluista huolimatta raaski antaa naarmuuntumaan, mutta kolat ja liukurit ovat kovassa käytössä.

On se ihmeellistä miten tuo ohuen ohut lumihuntu saa omankin mielen niin virkeäksi ja puhtaaksi... mikään ei tänään harmita. 

hileetikkun

Avainsanat: talvi, linnut

LINTUVIERAAT

Perjantai 14.9.2012 klo 13:50

Ihanan seesteinen hetki ruokapöydässä. Katseltiin siinä soppaa lusikoidessa pikkulintujen ruokailua ruudun takana. Aina kun uusi vieras pyrähti jyviä hakemaan, kuului ikkunan tältä puolen ooh... talitintti! Tintit ovat niitä useimmin nähtyjä ja näin varhain syksyllä käyvät myös monet muuttomatkalle aikovat vielä ruokailemassa. Lapsetkin innostuvat arvuuttelemaan näkemiään lintuja.Tänään nähtiin peippotyttö.

Meillä on lintukirja ikkunalaudalla ja kirjan välissä ruutupaperi, johon kaikki uudet lajit merkataan. Harvinaisemmista myös vierailupäivät.

homppa_.jpg

Oli hauska yllätys, kun 4-vuotiaalla oli ikioma lintukirja mukana. Siitä kuuli nappia painamalla myös lintujen äänet.

Avainsanat: linnut

LINNUT

Maanantai 10.9.2012 klo 13:44

Kylmä syyspäivä. Aamulla vain muutama lämpöaste ja taivas kirkkaana. Keittiössä tuoksuu kuivuvat suppilovahverot. Näillä keleillä alkaa syksy vallata sydänalaa... jokohan voisi lintulaudalle ensimmäiset tarjoilut kattaa. Onhan tintit jo muutaman kerran käyneet ikkunan takana kyselemässä.

aamutaivas1



dscf0025.jpg

Lapset innostuvat... siispä katsotaan mitä jyviä varastosta löytyisi. Ruokintapaikka on sijoitettu niin, että itsekin ruokapöydästä siihen näemme.

Lounasta odotellessaan he istuvat ikkunan ääressä "linturetkellä" kiikarit käsissään. Vielä eivät linnut uskalla tulla, verhot ja kukat kun heiluvat niin kovasti.

Päiväuniaikaan saapuvat ensimmäiset lintuvieraat.

Tämä pikkulintujen ruokinta ja niiden tarkkailu on yksi arjen vaatimaton helmi. Niiden ihailuun ei koskaan väsy.

Avainsanat: linnut

LINTURETKI

Torstai 26.4.2012 klo 18:02

Voiko parempaa ajankohtaa blogin  aloittamiselle olla, kuin huhtikuun aamu täynnä linnun laulua. Kiikarit kaulalla, lintukirja kainalossa teemme retken pihatielle nuoren koivikon reunaan. Lapset ovat paljon kiinnostuneempia kiikareistaan, kuin keväisestä luonnosta. Jotain sentään nähdään: Tuolla lentää PUNAHILKKA, kuuluu jalkapallopipon alta... se sanoo TITITYY!

Pihaan palatessa tarkistamme vielä viime keväänä nikkaroidun varpuspöntön. Iloksemme se on saanut asukkaita.

aulangolla.jpg

  

kiikarointia

Avainsanat: linnut, kevät