ON SE VAAN KIVA PONI

Torstai 20.9.2018 klo 19:22


Kaksivuotiaan talutellessa ponia postilaatikkoreissulla havahduin kuinka mukava tuosta Ihaasta on vuosien varrella tullut. Toki se vieläkin innostuu kujeilemaan jos esim. ratsastushommissa se äkkää aikuisen olevan tarpeeksi kaukana. Kärry- ja rekihevosena sekä talutusratsuna se on kuitenkin tuottanut paljon iloa monille lapsille 16 ikävuotensa kuluessa. Ensimmäiset "tykkäykset" se ansaitsi jo syntyessään. Yleensä tammat synnyttävät yön tunteina, mutta Ihaa päätti putkahtaa maailmaan keskellä päivää, joten sen aikaiset hoitolapset näkivät varsan syntymän... oli siinä ihmettelemistä. Viisivuotias otti reippaasti tukon olkia käsiinsä ja alkoi kuivata vastasyntynyttä (äitiponi kun tyypillisenä shettiksenä alkoi ensimmäisenä syödä kuivikeolkia, niitä kun oli niin mukavasti turvan edessä). Hilpeyttä ensimmäisinä päivinä herätti myös se, että kannoin ponivauvan aamuisin sylissäni tarhaan. Äidin seuraaminen ei kuulunut tämän varsan tapoihin.

Ihaan ollessa puolitoistavuotias tapahtui, että kerran ponia taluttaessa tunsin yht`äkkiä pienet etukaviot harteillani ja hampaat lapaluiden välissä. Siitäpä ruunaukseen aikaa varaamaan. Oriina en sitä missään vaiheessa ajatellut säästää, sillä se tulisi tekemään työuransa pienten lasten kanssa. Ajankohtaa vain olin miettinyt, mutta näin se ilmoitti asian ihan itse.

Koska poni oli koko siihen astisen elämänsä ollut aikuisten käsiteltävänä, oli se helppo totuttaa valjaisiin ja opettaa ajolle. Ensimmäistä kertaa reen eteen aisoessa oli apulaisenani sama poika, joka sen oljilla kuivasi. Ennen sitä enkä sen jälkeen ole rohjennut ottaa lasta mukaan varsan opetukseen, mutta Ihaa oli hiukan toista maata... ja niin oli se poikakin... nyt jo aikuinen mies.

Eläinlääkäriä on tarvittu rokotusten ja raspausten lisäksi vain muutaman kerran. Nuorempana kummasteltiin sen "valuvikaa" - lukkiutuvia takapolvia. Niitä ei kuitenkaan nivelrikon pelossa operoitu vaan vuolulla, liikunnalla ja kertyvillä vuosilla on ollut tervehdyttävä vaikutus. Yhden kerran se on meidät säikäyttänyt perusteelisesti hotkiessaan itselleen ruokatorven tukoksen. Siinä oli omistajat ja poni yhtä hädissään eläinlääkärin tuloon asti... mutta siitä selvittiin.

Vuodet ovat menneet mukavasti tämän vieläkin äidin perään hirnuvan "aikamiespojan" kanssa. Ajohommista se tykkää kovasti, isompia ratsastajia palauttelee silloin tällöin "ruohonjuuritasolle". Yksi heikkous ponissa sentään on... SYÖMINEN! Itse se on sitä mieltä, että syöminen on hänen tärkein elämäntehtävä... sitä vartenhan täällä ollaan. Shetlanninponien omistajat tietävät, kuinka hyviä rehunkäyttäjiä ne ovat. Niiden vatsa kasvaa jo heinää katsellessa. Jälleen kerran laidunkauden jälkeen on laihdutus- ja kuntokuuri edessä.

Toivottavasti Ihaalla on vielä monta pikkuväkeä ilahduttavaa vuotta edessään.

Ja tässä kuvia tämän päivän postinhakumatkalta : )

P9200023.JPGP9200029.JPGP9200031.JPGP9200038.JPGP9200043.JPGP9200049.JPGP9200066.JPG

Avainsanat: ponistelua