OVI AUKI UUTEEN VUOTEEN...

Maanantai 1.1.2018 klo 20:18


P1010032.JPG

... se vanha oli hiukan haikea. Sitä sävytti isän sairauden paheneminen ja hänen lähtönsä tuonilmaisiin. Luulisi ikäiselleni olevan luonnollista luopua vanhemmistaan, mutta silti ovat ajatukseni usein viipyilleet isän ja oman lapsuuden perheen parissa. Monena iltana ovat vanhat mustavalkoiset valokuvat pyörineet hyppysissäni. Niissä virnistää aika itseriittoinen pikkutyttö... olenkohan edelleen tuommoinen? Toivottavasti en! Nyt olen noiden lapsuuden kuvien porukasta toiseksi vanhin, viiden lapsenlapsen isoäiti. Nopeasti ovat vuodet kuluneet ja kuviot muuttuneet, sillä mummoksi tullessani, oli minullakin vielä oma Aino-mummu elossa.

No niin, alanko nyt lahota näille sijoille, vai löytyykö vielä intoa ja avarakatseisuutta tulevaan. Tapanani on kyllä nähdä asioista se valoisampi puoli, vaikka viime aikoina on alkanut sapettaa tämä "yhden totuuden" maailma sekä median valitsema lannistamisen ja pelottelun tie. Oikeasti jos haluamme uskoa ja kantaa vastuuta, edessä  odottaa hyvä tulevaisuus. Puhaltamalla henkiin pienet hyvät ajatukset ja aikomukset, ne muuttuvat teoiksi ja kääntyvät kaikkien eduksi. Ja kohtuullisuus... se on kova sana. Se säästää meitä itseämme.

P1010012.JPG

Mutta nyt hyödyntämään yöllä satanut lumi. Ennen kuin se ehtii sulaa lähden valjastamaan. Vaikkei nuo pehmeät pellot vielä iloitse kavionpainalluksista, on vuoden ensimmäisenä aamuna vanhat kuonat hyvä tuulettaa korvien välistä!

P1010048.JPG

P1010001.JPG

P1010072.JPG

P1010010.JPG

Avainsanat: jutustelua, hevostelua