JOULUNALUSAJATUKSIA

Sunnuntai 11.12.2016 klo 9:33


Viikko taas sellaista hutinaa, etten ole kirjoittamaan muka ehtinyt... mutta tässäpä kooste.

Itsenäisyyspäivää vietetään perinteisen juhlavasti lapset ja lastenlapset ruokavieraina. Heidän lähdettyään hoitelen iltatallin ja sisälle lampsiessa kääntyy katse kohti tähtitaivasta. Suureneva kuu hiukan himmentää loistetta, mutta silti se kaareutuu niin rauhoittavana tämän 99 vuotiaan maan ylle. Puolen suomen katsellessa linnan juhlia, tallustelen pellolle ja heittäydyn pilkkihaalarissa selälleni ihailemaan yläpuolella avautuvaa syvyyttä joka siirtyy ajatuksiin asti. Tästähän ei ole kiire mihinkään... ihmeellinen tunne miten aika pysähtyy. Voi kun omistaisin talvilämpimän makuupussin, voisin nukkua pakkashangella. Raahaisinkohan ladosta vanhan hetekan tänne pellolle : ) Tällaista extrimiä tuskin voi kaupungissa harrastaa. Siellä kun on liikaa valosaastetta ja luultavasti aika pian pari ambulanssia paikalla. Aikani makoilen, sitten sisälle ja kynttilät ikkunalle.

11.12-1.JPG

11.12-2.JPG

Seuraavana päivänä joulukalenteria lainatakseni "arkimaailmassa" lasten leikit sujuvat mukavan leppoisissa merkeissä. "Mä piirsin vahoingossa rinssin, tästä piti tulla Ropiini... se laulaa." sanoo kolmevee ja piirtää lisää Ropiineita.

11.12-3.JPG

11.12-4.JPG

Torstai-iltana lehtimyyjä saa nauramaan. Maaseudun Tulevaisuuden tilaus päättyy vuodenvaihteeseen ja ainahan nuo myyjät soittelevat hiukan aikaisemmin. Olen hiukan ärtynyt, kun kehtaa näin myöhään soitella. Siinä sitten ääneen harmittelen, että ihan hyvä lehti, mutta en oikein ehdi lukemaan. Vain perjantain numero tulee hiukan tarkemmin syynättyä, muut menee poltettavaksi pienen selailun jälkeen. No tämäpä ei myyjää lannista, vaan iloisen toiveikas ääni vastaa: "Niin... aatelkaas rouva... tää on niitä harvoja lehtiä kun enää saunanpesässä palaa!" No... jatkan tilausta, vaikka onhan tuo vähän kallista sytykettä.

Loppuviikolla aamupimeässä pihakeinussa kahvia ryystäessä mietin joululahjoja. Kaikkea tavaraa kun on koko maailma (ja luonto) jo pullollaan. On paljon ihmisiä, joita sen määrä vain ahdistaa. Se mitä tämän sekavan ajan ihmiset oikeasti haluavat antaa ja saada, ei ehkä olekaan rahalla ostettavissa. Aitoa auttamista, ymmärrystä, myötätuntoa... jotenkin aavistelen, että tavaran ylivalta on pikkuhiljaa menettämässä otettaan. Se on jo havaittavissa nuoremmissa ikäluokissa. Kai me vanhat tullaan jälkijunassa tässäkin asiassa.

JA TÄNÄ AAMUNA SAIN ETUKÄTEISJOULULAHJAN (joka ei ole rahalla ostettavissa)... VIIDENNEN LAPSENLAPSEN... PIENEN TYTÖN : )

Avainsanat: joulu, jutustelua, lastenlapset