IHAN YKSIN... IHANAA!

Perjantai 6.5.2016 klo 7:54


Kodin ja pihapiirin tekemättömät työt ahdistaa jo niin paljon, etten oikein saa tartuttua minkään työn syrjään... siispä on poistuttava paikalta! Ei täällä mitään hirveän isoa ole, mutta paljon pientä.

Keskiviikkoiltana pakkasin hammasharjan ja kumisaappaat mukaani ja häivyin mökille. Siellä ensiavuksi neljä tuntia pelkkää järvelle tuijottelua. Suurena plussana havainto, ettei ketään muuta ihmisolentoa kuulo- tai näköetäisyydellä... vain tyyni järvi, johon muutama iltapilvi peilautuu. Helatorstaina jo aamukuudelta "parkkeerasin" itseni uudestaan kuistin rapulle lintuja kuuntelemaan. Kuikan huuto kiirii pitkin tyyntä järven pintaa ilmoittaen suomen suven saapuneen. Naapurisaaressa kukkuu käki. Myös pääskyt ovat palanneet pesiään kunnostamaan. Kumpa tämän kaiken voisi tankata niin syvälle sydämeen, ettei levollisuus ikinä hellittäisi. Kun luonto on näin vapaa ihmisäänistä, tuntuu suorastaan syntiseltä soutelemaan lähtiessä kolistella airot hankaimiin.

Jospa unohtaisin, että perjantaina on työpäivä : ) Vetkuttelen ja vetkuttelen kotiin lähtöä. Lämmitän vielä saunan ja heitän talviturkin menemään (veden lämpö 12 asteista)... ja vieä vetkuttelen...

6-5-1.JPG

6.5-2.JPG6.5-3.JPG

Avainsanat: kevät, hiljaisuus, luonto