PERINTEESTÄ POIKETEN

Lauantai 30.4.2016 klo 8:23


Perinteestä poiketen lasten vappuretki tehtiin ilman hevosta. Pienet eväät nallerepuissa lähdettiin märkään metsään. Tämä vapun ja valkovuokkojen aika johdattaa jutustelun taas kerran, kiitos Marjatta Kurenniemen, "metsän suloisimpaan paikkaan, Onnimanniin ja herkimmän kevään keijuun Valpuriin". Viisvee jo hiukan epäilevänä kuunteli minua, mutta kuitenkin tarkkaili sammaleen peittämiä kiviä, josko jostain niistä löytyisi ovi Onnimannin tupaan. Kolmeveetä tarina jännitti sen verran, että halusi pysytellä ihan lähellä... jos vaikka oikeasti tänne alkaa hiippailla jotain metsän pikkuväkeä.

Niin kuin aina lasten kanssa retkeillessä, oli nytkin kiire löytää hyvä eväspaikka. Kylläpä maistui ihan arkinen ruisleipä salaattia, juustoa ja kurkkua päällä... kuinka sen maku voikaan täällä metsässä olla niin paljon parempi kuin ruokapöydän ääressä.

30.4-1.JPG

30.4-2.JPG

30.4-3.JPG

30.4-4.JPG

Pihaan palatessa aloitimme vielä laittelemaan aitalankoja ponien laitumeen. Innokkaan auttamispuuskan jälkeen katseet aika pian kääntyivät kaihoisasti viimeyön sateen jälkiin... kaikki hiekkalelut vettä täynnä!

30.4-6.JPG

30.4-7.JPG

30.4-8.JPG

Siispä jatkoin laidunta itsekseni iltapäivällä ja sainkin uutta seuraa. KUKKO PERHANA, mistä ihmeestä se aina livistää! Tuo otus seuraa kuin koira minua. Eilen se pyrki jo keittiöön (liekö mieli pataan).

30-4-9.JPG

Oli ihana päivä... juuri sellainen herkimmän kevään hetki, minun vappuni.

Avainsanat: retkeily, sadut