NIIN SE SYKSY VAAN ETENEE...

Sunnuntai 12.10.2014 klo 18:37


12.10-14-1

Hiljalleen harmaantuva syksy saa aikaan, että ajatukset (niitä kuitenkin on) ajelehtivat sikinsokin päässä, eivätkä tahdo taipua sanoiksi. Silti on ihanaa, kun lokakuun päivät lyhenevät vieden värit ja virikkeet mennessään. Voi hyvillä mielin suoda itselleen ja muille vaipumisen horrosmaiseen, pelkästä olemisesta nauttivaan olotilaan. On onni asua leveysasteilla, missä vuodenajat selvästi erottuvat toisistaan rytmittäen elämää. Tämä nyky-yhteiskunta kyllä yrittää vaatia ikuista pirteyttä ja luovuutta, ymmärtämättä että todellinen luovuus tarvitsee syntyäkseen pitkästymistä ja tunnetta ettei mikään huvita.

Kadehdin lapsia, joiden iltoihin kuuluu mukavaa lämmintä lököilyä kotona omien vanhempien kanssa kun pimeys katsoo ikkunan takaa. Tämmöisten pienten, muka merkityksettömien hetkien muisto, siis muisto lepäämisestä voi olla isokin voimavara pitkälle matkalle aikuisuuteen. Sellaiset tarttuvat sieluun kuin ikkunapaperi pitäen kylmän loitolla.

No, on meillä toki muutakin tehty, kuin lököilty. Yksi aivan luxus-juttu oli meille metsäläisille käydä leikkipuistossa! Siis ihan tavallisessa semmoisessa, mistä ei kai ole tapana numeroa tehdä. Ensi viikolla mennään uudestaan.

Pääsimme myös seuraamaan taikurin esitystä. Yksi lapsista pääsi hänen apulaisekseen ja esiintyi oikein rohkeasti. Kiitokseksi taikuri antoi tytölle ilmapallosta tehdyn apinan. Oi kuinka sitä varjeltiin lopun päivää ja ainakin meiltä apinapallo lähti ehjänä kotiin...

12.10-14-2

Viikonloppu hevostelua. Anu ja nuorimmainen lähtivät ratsain metsälenkille. Mummo lähti mukaan varmistamaan, että se pieninkin tulee kotiin yhtämatkaa poninsa kanssa. Olipa paljon suppilovahveroita polun varrella... tänään kävin niitä ison korillisen noukkimassa.

12.10-14-3

Avainsanat: hiljaisuus