IHAN YKSIN MÖKILLÄ ... AAH

Sunnuntai 14.9.2014 klo 21:09


Kaunis syyskuun viikonloppu. Täällä mökillä ovat illat ja varhaiset aamut parasta aikaa. Aamulla sakea sumu järven yllä. Hiljaisuus leijuu piiloutuneessa maisemassa. Hiljakseen aurinko saa usvan nousemaan hentoina kiehkuroina kirkastuvaan aamuun.

Päivä siinä välissä pelkkää olemista.

Illalla niin tyyntä, ettei kuistin kaiteella palavan kynttilän liekki juurikaan lepata. Kääriydyn peittoon ja istun laiturille tähtitaivasta katselemaan. Se kuvastuu tummaan järveen, jossa tähdet keinuvat veden peilissä kuin lumpeenkukat. Tällä kertaa idyllin särkee humalaisten huuto kahdelta vastarannan mökiltä. Eivät tajua, että tällaisella ilmalla kuiskauskin kantautuu kauas pitkin järven pintaa. Tokihan pienet kännit on joskus ihan paikallaan, sen ymmärrän, mutta onko sitä karjuttava kaikelle maailmalle. Haen vielä tyynyn tuvasta ja sinnikkäänä lojun laiturilla odottaen huudon loppumista... sitten yö on minun. Kuun puolikas tulee seurakseni... näen kaksi tähdenlentoa ja toivoin...

14.9-14

Kotona ovat talonvahdit olleet hiukan pulassa. Perjantai-iltana oli lampaiden kimppuun hyökännyt kaksi siperianhuskya. Omistajasta ei siinä vaiheessa mitään tietoa. Saatuaan koirat irti saaliikseen valitsemastaan lampaasta ja teljettyään hurtat hevostraileriin, ei yhtä määkijää löydy mistään ja pitkään he taiteilevat toista pelokasta pois ladon alta. Onneksi lampailla on vielä paksu villansa tallessa. Se suojeli niitä koirien hampailta. Naapureiden avustuksella löytyi vihdoin omistajakin. Kadonnut uskaltautuu vasta seuraavana aamuna takaisin.

Viime aikoina on irtokoirista ollut enemmänkin riesaa. Nämä meidän eläimet vetävät niitä kuin magneetti puoleensa. Viikko sitten ajattelin työrupeaman päätteeksi tehdä mukavan rennon iltaratsastuksen, mutta jo alkumatkasta "tarttui" vapaana juokseva koira mukaamme. Turhaan yritin sitä hätistellä kotiinsa. Otus pyöri hevosen jaloissa ja juoksenteli ristiin rastiin autotiellä. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin, ennen kuin seuralaiseni jää auton alle!

Avainsanat: hiljaisuus