OI MIKÄ PÄIVÄ

Keskiviikko 6.12.2017 klo 14:58

Vaikka tiistaina heräsin päänsärkyyn, kirkastui aamuni kauniisti juhlapukeutuneiden lasten saapuessa. Pientä jännitystä oli ilmassa, sillä kukaan ei ihan tarkkaan tiennyt, mitä oli tulossa... siis synttärit, muttei lahjoja eikä karkkia... kuulostaa kummalliselta. Päivän hiukan valjettua lipun nosto onnistui hienosti ja juhlavasti. Hoitotätikin, joka on aivan onneton laulaja uskalsi krääkäistä "Lippulaulun" (onneksi lähimmät naapurit liki puolen kilometrin päässä).

Seuraavaksi suuntasimme sankarihaudoille, jossa olikin jo valtavasti kynttilöitä. Lapset asettelivat haudoille maalaamansa suomenliput, joihin oli jokaiseen kirjoitettu KIITOS. He kuuntelivat kiinnostuneina, kuinka nämä sotilaat olivat halunneet viimeiseen asti puolustaa kotiaan ja rakkaitaan. Heidänkaltaistensa ansiosta meidän on nyt hyvä ja turvallinen olla. Vielä veimme kynttilän ja lipun meidän "omalle" pienelle Jesse-sankarille. Kotimatkan aikana kysymystulvan jälkeen lapset totesivat huojentuneina, että enää ei ole olemassa vihollisia, ei pahiksia, ei hirviöitä eikä peikkoja??? Nyt ollaan kaikki ystäviä.

Päivän kohokohta oli kun kerroin saaneeni äideiltä, isiltä, mummoilta ja vaareilta kirjeitä joissa kerrottiin juuri heidän sukunsa tarinaa itsenäisyyden ajalta. Aluksi ihmetys oli suuri kun paljastui, että mummoillakin on ollut mummoja ja vaarinkin isä tai setä on ollut siellä sodassa. Jokaisesta tarinasta välittyi sama lämmin viesti: Vaikeinakin aikoina lapsille on pyritty järjestämään mahdollisimman hyvä ja turvallinen elämä. Heille on pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen laulettu, loruiltu, kerrottu satuja ja tarinoita.  Materiaalista hyvää ei juuri ole ollut, mutta sehän ei ole koskaan ollut aidon onnen mitta. Yksi pieni hämmästelyn aihe oli se, kuinka monessa kodissa on ollut hevonen. Tokihan minä poimin tarinoista esille kaiken hevosiin viittaavan ja sain monta suuta hymyilemään. Tänä vuonna on myös suomenhevosen juhlavuosi. Sen kantakirjan perustamisesta on kulunut 110 vuotta. Puolet itsenäisyytemme ajasta se on palvellut maa- ja metsätalouden työmyyränä ja sodissamme se on ollut aivan korvaamaton. Moni aikalainen sanoo, että itsenäisyyttä ei olisi ilman suomenhevosta.

Olin aivan hämmästynyt, kuinka ihmeissään ja innoissaan  jokainen kuunteli isovanhempiensa kertomuksia. Isoisoisien ja -setien sotakokemukset tekivät suuren vaikutuksen. Lapsethan eivät tiedä miltä huoli tai pelko tuntuvat. Kylmyydestä heillä on ehkä pienen pieni aavistus ja siksi kai eräs Raatteentien taistelija sai kaikkien sympatiat osakseen. Siellä oli ollut niin kylmä ja pienessä montussa oli pitänyt sinnitellä viisi päivää. Osanottonsa sai myös isopappa, jonka ainoat joululahjat olivat villasukat ja appelsiini.

Näitä kertomuksia me käymme vielä monena päivänä läpi. Nyt havahduin itsekin kuinka tärkeitä suvun historia ja tarinat ovat lapsille. Tässä voisi olla uusi "läksy" isovanhemmille: Kertokaa te lapsenlapsillenne niin paljon kuin itse muistatte.

No niin, tarinoista ruokapöytään. Söimme oikein hienosti Ester-mummun kirjoma liina, kynttilä ja Aino-mummun astiasto pöydässä. Ruokana lohta ja kermaperunoita salaatteineen ja jälkiruokineen. Keskustelu jatkui kiihkeänä ja kysymyksiä sateli niin, että yrittäessäni vastailla 4-vee jo huomautti minua ruoka suussa puhumisesta. Ruokailua lopetellessa yritin udella, minkälaisen maan lapset aikanaan haluaisivat antaa omille lapsilleen. "No tämmösen kun nyt, ollaan ystäviä" ja semmoisen "ettei mitään pahaa tapahtuis". Nuorin mietti pitkään ja sanoi ettei tiedä mitä niille haluaisi antaa, mutta "itselle mää kyllä haluisin sun hevoses... ihan ikiomaksi, sen Oivan".

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ JA SIUNAUSTA TÄLLE MAALLE!

PC050011.JPG

"VIISVEEN" PIPARIMÖKKI

Maanantai 4.12.2017 klo 13:47

On se ainakin makee!

PC040008.JPG

PC040013.JPGPC040010.JPG

Avainsanat: joulu, piparkakut

EKAT PIPARIT

Lauantai 2.12.2017 klo 18:41

Perjantain odotettu piparipäivä. Vaikka iloisina ja innokkaina aloitellaan, toistuu sama aikuisen näkökulmasta hupaisa kaava vuodesta toiseen. Alussa piparkakkuja syntyy nopeaan tahtiin, sillä kaikki muotit on tietysti kokeiltava. Sitten pikkuhiljaa, mitä enemmän taikinaa (salaa) syödään, tahti hidastuu. Pian jo kuuluu huokauksiakin ja ensimmäiset "mä en jaksa enää" (tarkoittaneeko leipoa vai syödä taikinaa). Viimeisiä painellessa on osalla jo hiukan äglö olo. Ne piparit, jotka ehtivät uuniin asti, lähtevät kotiin mukaan. Aina niitä ei ole kovin paljoa: )

PC010010.JPGPC010011.JPG

Lapsenlapsi (8v.) ja hoitolapsi (5v.) leipoivat osat piparimökkeihin. Koristelu ja kokoaminen jää ensi viikolle.

Avainsanat: joulu, piparkakut

SUUREN JUHLAN SUUNNITTELUA... HMM...

Keskiviikko 29.11.2017 klo 21:39

Olen miettinyt kuinka suomen itsenäisyyden juhlaa voisi viettää niin, että 4-5 vuotiaat kokisivat sen jotenkin ymmärrettävästi ja omakohtaisesti. Kun ensimmäisen kerran otin puheeksi, että tämä maa täyttää pian 100 vuotta, kääntyi yksi silmäpari kohti omia kengänkärkiä ja loskaista maata... ai tää vai?

Kyllä lasten juhla voi olla muutakin kuin hillumista ja yletöntä herkuttelua. Haluaisin tarjota heille jotain arvokkaampaa. Koska nämä "minun" lapseni ovat kiinnostuneita tarinoista, voisi päivän kulun rakentaa niiden varaan.

Tässä suunnitelma ensi tiistaille. Odotan innolla ja kerron sitten kuinka hyvin onnistuttiin ja millä fiiliksillä: Siis lippu salkoon ja tarina millä päivän voisi aloittaa kertoo sata vuotta sitten eläneistä isistä ja äideistä. Siitä, kuinka he rakastivat lapsiaan niin paljon, että halusivat tehdä tästä maasta paremman paikan heidän elää. Ja kun nämä lapset olivat aikuisia, rakastivat hekin lapsiaan niin paljon, että halusivat näille vieläkin paremman paikan jne. aina tähän päivään asti. Takapakkia tuli sotavuosina aika rapsakasti, mutta enköhän jotenkin osaa tuon heille selvittää. Tarkoitus on aamupäivällä käydä sankarihaudoilla katsomassa ja ihmettelemässä, kuinka paljon voi rakastaa...

Jotta onnistuisin jokaisen lapsen "linkittämään" tämän maan satavuotiseen historiaan, pyydän teiltä vanhemmilta etukäteen omaan sukuun liittyvää pientä tarinaa. Se voi olla tuokio isovanhemman lapsuudesta, evakkomatkasta, dramaattisista sotavuosista. Se voi olla ihan mitä vain, mihin juuri tälle lapselle läheinen ihminen jotenkin liittyy. Halutessaan lapsi kertoo tarinansa itse meille muille tai sitten minä. Surulliset muistot yritän kertoa jotenkin "Mauri Kunnasmaisesti". Tarinatuokion päätteeksi lapset saavat visioida, minkälaisen maan he haluavat tehdä tästä omille lapsilleen.

Juhlapäivän ruokapuolesta olen yrittänyt vaivihkaa kysellä, mikä olisi hienoa ja hyvää syötävää. Pöytään valkealle liinalle katetaan perintöastiat, mutta mitä niistä syödään. Tähän asti tulleiden ehdotusten pohjalta syödään maksalaatikkoa, nakkisoppaa, puuroa ja pizzaa... ehkäpä hoitotäti sittenkin päättää ihan itse : )

Palataan juhlan jälkeen...

PB280005.JPG

TALVEA ODOTELLESSA

Lauantai 18.11.2017 klo 20:18

Olipa ihana viikon puolessavälissä herätä yhteen valkoiseen aamuun. Vaikkei ohut lumihuntu muuta iloa tarjonnut kuin silmäniloa, käänsi se kaikkien mielet talvisiin asetuksiin. Kuurainen pelto kutsui hevostelemaan. Ratsuksi valitsimme ponivanhuksen, joka osoittikin olevansa oikein virkeällä tuulella. Lapsia nauratti sen pompottavassa ravissa. Pirteä mummoponi olisi halunnut vain juosta ja juosta (toisin kuin laiskanpulskea aikamiespoikansa). Täyttä varmuutta selässä pysymisestä ei ollut ja sekös sai kaikattamaan.

PB150033.JPG

Seuraava aamu olikin sitten jo synkkä ja kylmän kolea. Ei siis kiirettä pihalle. Hömpsövaatematkalaukku esiin ja huima leikki vei viime päivinä luettuun "Mestaritontun seikkailuun". Mökki muuttui tonttuja, noitia, prinsessoja ym. väkeä viliseväksi metsäksi. Tämä vauhdikas tarina satumaan tontusta (ei siis vielä joulutontusta), on näkynyt jo monen päivän leikeissä.

PB150016.JPG

Tarinan "hämäränhuntu" on ollut maaginen esine. Kuka siihen verhoutuu muuttuu näkymättömäksi. Sen alle pääsee myös kaikelta pahalta piiloon. Tuo punainen suuri kirpputorihuivi on ollut rievuista suosituin.

PB170018.JPG

Niin perusteellisen levällään olevat lelut, ettei jalansijaa meinaa lattialta löytää, tuovat hauskan huolettomuuden koko olemiseen. Sekamelska suorastaan potkaisee pois tästä maailmasta : )

PB170007.JPG

PB150009.JPG

Vintinraput toimittavat junan virkaa jolla voi hetkeksi matkustaa pois satumaasta... hiukan huilaamaan ja sitten takaisin helmat liehuen.

PB170014.JPG

Mestaritontun seikkailut (Aili Somersalo) on lähes sata vuotta vanha satu. Jännä, muttei liian jännä. Kaikista kiperistä tilanteista pelastutaan viime tipassa. Tämä selviää jo kirjan alussa, joten kutkuttavin mutta levollisin mielin voi tarinaa kuunnella varmana siitä että kaikki käy parhain päin.

Avainsanat: sadut, arki

PÖYTÄTEATTERIA

Maanantai 13.11.2017 klo 13:52

Innostuttiin taas tekemään oma pikku teatteri.

Tarvikkeet: Pieni sopivasti jännä tarina, innostusta ja mielikuvitusta, kartonkia, vesivärit ja sakset.

Tässä tarinassa metsälampi on juuri jäätynyt ja Pikkupupu äidin varoituksista huolimatta menee jäälle leikkimään ja tietysti pulahtaa kylmään avantoon. Onneksi Pupuvaari on kävelyllä ja pelastaa Pikkupupun. Kotiin palatessa äiti toruu Pikkupupua ja tämä lupaa olla ikinä menemättä salaa lammelle.

Kun hahmot ja lampi ovat valmiit, jokainen haluaa vuorollaan töpsöttää pupuja lammen ympärillä ja sujauttaa Pikkupupun avannonreiästä kartongin alle ja huutaa sielunsa syvyydestä: APUAAA, APUAAA! Homma toistuu niin monta kertaa, että tarinan jännitys alkaa hiipua. Jännitys tuntuu kivalta: )

PB130017.JPGPB130019.JPGPB130027.JPG

PB130032.JPG

Ihan kuin joku odottaisi vuoroaan : )

Avainsanat: sadut, askartelu

MINUN PUUNI

Lauantai 11.11.2017 klo 22:17

Kiitos Heidi... herätit puupään henkiin : ) Otan vastaan "minun puuni" haasteen.

viikolla....JPG

Jo pienenä eka-tokaluokkalaisena ihastuin koulukirjojen metsäaiheisiin tarinoihin. Näen vieläkin vanhat puut sellaisina lempeät kasvot omaavina, kuin ne Usko Laukkasen kuvituksissa aikoinaan olivat... iloisina, nauravaisina. Hetken kun niitä katselee, kurkistaa kuusen oksistosta sirkeät silmät ja havuviiksien alta pilkottaa nauravainen suu. Sorjat koivut ovat satumaan prinsessoja, nuoret näreet prinssejä. Metsä elää omaa elämäänsä, ottaa mielellään lumoihinsa muttei pakota ketään.

Oman pihan puilla on sielu. Ne suorastaan himoitsevat linnunpönttöjä oksilleen ja leikkijöitä havumajaansa. On kuusia, jotka vartioivat koko tilaa kauas katsovilla silmillään tai ottavat vieraan vastaan pihatiellä. On vanha ylikasvanut kuusiaita, joka yrittää harvenneilla alaoksillaan suojata pohjoistuulelta. Kuusista tärkein on vielä nuori. Sen istutti hoitolapsi, jonka elämänliekin vakava sairaus sammutti. Se on pihan ainoa nimetty puu -Jessen kuusi- ja ainoa, jonka hyvinvoinnista huolehditaan.

talvi-.jpg

30.JPG

Omenoita....JPG

Männyistä sielukkain on kahdeksanhaarainen pihan vartija. Männyt saavat arvostusta osakseen vasta iän myötä vankkoina, kiertyneinä ja kilpikaarnaisina. Silloin ne katsovat meitä vakavina korkeuksistaan kuin arjen toimiemme järjellisyyttä arvioiden.

kaunis....jpg

"Mummonsuojelualueen" kataja on kaunis. Sen marjat kiinnostavat lapsia, kunnes phyi...pahalta maistuu.

12.JPG

47.JPG

Pihlajat ovat arkisia aisapuita. Kaikki suoraan kasvavat pääsevät kuorittuina tallin kattoon kuivumaan.

33.JPG

Pihatien varressa kasvaa yksi ainut tuomi. Muuten aivan huomaamaton, mutta toukokuussa huumaava tuoksuineen.

Eli tällaisia puita täällä. Metsä on imeellinen paikka ja soisin jokaisen tämän maan eläjän pääsevän sen luomuhoidosta osalliseksi ilman autoa. Metsän pitäisi olla ihan liki. Sen henkisen arvon ymmärtää vasta menettäessään. Voi, voi tästä aiheesta riittäisi ajatuksia vaikka kuinka.

Osa näistä kuvista on aika vanhoja, mutta kun ne on niin kauniita... varsinkin nuo lumiset.

Ja sitten vielä OIKEIN HYVÄÄ JA ILOISTA ISÄNPÄIVÄÄ. Te isät olette lapsillenne kuin suuria turvallisia kotikuusia. Suojaatte maailman vaaroilta.

5pv....jpg

Avainsanat: luonto, isä

VIELÄ VÄHÄN LUNTA

Perjantai 3.11.2017 klo 13:07

Oikean lumen huvettua "viisvee" kyseli jo alkuviikosta, voitaisko taas leikata silkkipaperista niitä hiutaleita... muistaks sää, niin ku viime vuonnaki? Hyvä idea, tutkitaanpas silppulaatikko... löytyi, tosin vain muutamaa väriä, mutta eiköhän näilläkin alkuun päästä. Torstaina homma vielä jatkui täydellä kokoonpanolla. Voi että näistä tulee aina vain hienompia ja hienompia.

PA300041.JPG

Toki tuosta oikeastakin lumesta on otettu kaikki ilo irti viimeistä nokaretta myöten : )

PB020047.JPGPB020051.JPGPB020049.JPG

Avainsanat: arki, talvi

"VAIN" ELÄMÄÄ

Perjantai 27.10.2017 klo 19:44

Voi anteeksi tämä harvanlainen tarinointi. Vaan eikös sitä kutsuta ELÄMÄKSI, kun työntäyteisen, yleensä ihan onnistuneen päivän päätteeksi pää tyhjänä kaatuu petiin ja nukkuu tyytyväisenä kellon soittoon saakka. Aamulla sitten talliin hipsiessä paljastuu alkavan päivän vireystaso taivaalle katsahtaessa: Kirkas tähtitaivas (harvinaisuus tänä syksynä) tietää virkeää tarmokasta päivää, melkeimpä puhisen intoa. Jos taas harmaus peittää maiseman ja pilvet roikkuvat hartioilla, tietää se käynnistysvaikeuksia ja paljon kahvia.

PA120003.JPG

Yksi asia joka on kovasti tänä syksynä mietityttänyt, on tämä uusi VASU (varhaiskasvatussuunnitelma). Se on sellainen yhden totuuden asia, perhepäivähoitajan nieltävä pureksimatta. Vanha kokenut vainuni sanoo, että tämä "kakku" lässähtää.  Mutta eiköhän reseptiä vielä parannella.

Ja sitten lapsista. Ilmapiiri on palautunut siihen tuttuun ja touhukkaaseen. Alkaa kärhämät olla voitettu ja mielikuvitukselliset leikit valloillaan. Nämä leikit - tärkeintä heidän arjessaan - ovat niin hienoja, että sääli niitä keskeyttää.

"Punaisen auringon päivänä" hevosteltiin...

PA170080.JPG

PA170084.JPG

PA170092.JPG

... ja 8-vee palasi hetkellisesti ruohonjuuritasolle... no, pesukoneet on keksitty...

Tarpeellisia ja ihania nämä neljä vuodenaikaa. Joskus ne yllättävät iloisesti ja joskus niiden kujeiluun on vain suostuttava.

Vaihtelevat säät  saivat hienon huipennuksen torstaina. Kuin hyvitykseksi jatkuville vesisateille havahduimme ensilumen pumpuliseen aamuun. Hoitoon tupsahteli varsin nauravaisia lapsia. Oli vielä hiukan hämärää, kun puuropöydästä rynnättiin pihalle. Liukurit ja pulkat tallinvintiltä ja pienet jalat veivät vimmattua vauhtia mäkeen. Myös ensimmäiset hiekansekaiset lumiukot heräsivät henkiin. Vauhdikkaan aamupäivän päätteeksi sisälle raahautui märkiä, nälkäisiä, väsyneitä ja varsin tyytyväisiä lapsia... ihan niin kuin pitääkin!

PA260150.JPG

PA260082.JPG

PA260089.JPG

PA260098.JPG

PA260134.JPG

Ja vielä riistakamerakin palkitsi meidät : )

1420.10-17.JPG

19.JPG1525.10.JPG

Avainsanat: talvi

TIETYÖPÄIVÄ

Keskiviikko 11.10.2017 klo 13:53

Sateista huolimatta löytyy lokakuusta kauneuttakin. Siispä ihailun aika, sillä kohta jäljellä on vain muisto viimeisten lehtien irroittaessa otteensa kolean tuulen tuiverruksessa.

11.10-1.JPG

11.10-2.JPG

Ja tämmöiseltä näyttää pihatie tänä syksynä...

11.10-3.JPG

...ei suurta eroa ojaan!

... onneksi on innokkaita tietyöläisiä paikalla... niin innokkaita, että lätäköistä ja puroista tulee pientä kinaa - Älä kuule ota mun kuraa!

11.10-4.JPG11.10-5.JPG

Avainsanat: syksy, arki

AAMUTUIMAAN

Sunnuntai 8.10.2017 klo 8:40

Kello ei ole paljon mitään kun sateen niin tutuksi tullut rummutus herättää. Hoitelen aamutallin ja keitän pannullisen hyvää kahvia... pyhäaamun hiljainen hetki... nautittavaksi tarkoitettu.

Löysin viime käynnillä kirjastosta mielentilaani ja myllerryksessä olevaan ajatusmaailmaani sopivan kirjan: Vappu Taipaleen Isoäitikirjan. Ompa "armollista" luettavaa. Joskus kaiken tohottamisen sijaan riittääkin että vain olet olemassa... ihan semmoisena. Kuinkahan oppisin "vain olemaan". Onnistuuhan se näin aamutuimaan, mutta autas kun on kofeiinit naamassa niin mitäs sitten!

Kirjoista vielä... Dostojevskin jätin huilaamaan. "Rikos" on tehty, mutta "rangaistus" odottakoon. Lapsille luen (yleisön pyynnöstä) ties monettako kertaa Piilomaan pikkuaasia.

17.11-12.JPG

Yksi kappale lapsenlapsia nukkuu yläkerrassa. Hänen kanssaan innostuimme eilen siivoamaan satulahuonetta. Romun ja turhan määrä on niin valtava, että hiukan se jäi vielä kesken. Karsimme paljon ylimääräistä kirpputorikuormaan ja jotain kaatiksellekin. Vaan kylläpä oli kiva ihailla työnsä jälkiä ja ihmetellä, kun sieltähän löytää nyt tarvitsemansa ja mahtuu satula sylissä kääntymään... ei siis tarvitse peruuttaa ulos: )

Tämä samainen lapsi on suvun "pizzamestari". Illalla pistelimme kahteen pekkaan menemään hänen luomuksensa (salamia ja paljon aurajuustoa). Uunipellillisestä ei montaa palaa jäänyt.

No niin, nyt on pannu tyhjä ja 14-vee alkaa heräillä. Hänen on aika valmistautua aamupäivän sählypeliin. Ja minulla kahvi teki tehtävänsä... nyt se alkaa... hetken vielä mietin, että mikä alkaa. Jos vaikka teen sen satulahuoneen valmiiksi: )

Avainsanat: syksy, sadut

ENTISEEN MALLIIN

Keskiviikko 4.10.2017 klo 13:42

Hei vaan pitkästä aikaa. Täällä on elelty ihan vanhan kaavan mukaan, eli kirjoittamiseen ei ole juuri aikaa tai puhtia liiennyt.

Jo pari viikkoa sitten päättyi laidunkausi niin oikeilla kuin leikkihevosilla ja lasten mieluisin leikkipaikka on ollut talli. Siellä hoidellaan puuhevosia, keppihevosia ja Kirstin sattuessa suotuisalle tuulelle - ihan oikeitakin hevosia. Pikkulintujen ruokinta on myös aloitettu. Ikkunan takana käy ihana tinttien vilske.

PA010020.JPG

PA010006.JPG

4.JPG

Vaikka kivaakin on ollut, ei kaikki kuitenkaan ole aivan kohdillaan. Jonkinlainen pieni epäsopu  on soljunut päiviimme mukaan. Se vie itsestäni totaalisesti innon järjestää tai mahdollistaa mitään erikoiskivaa. Toisinaan tuntuu, ettei silmät ja korvat ehdi havainnoida kaikkea mitä pinnan alla tapahtuu.  Nyt on aika pitää "suurennuslasipäivä", jolloin leikit leikitään aivan silmieni alla ja vielä niin, että kuulen jokaisen sanan kaikki sävyt. Ehkä pahinta lasten riitelyssä on se, että itse tunnen siitä syyllisyyttä... jotain oleellista on jäänyt huomaamatta... kaikki ei välttämättä ole sitä miltä ensisilmäyksellä näyttää. Tottavie tässä hoitopaikassa ei yksikään saa tuntea itseään kiusatuksi eikä kiusaajaksi... JA PISTE!

4.10-1.JPG

4.10-2.JPG

4.10-3.JPG

Vaan kylläpäs tuli tänä aamuna vettä taivaalta. Meille oli hankaluuksia päästä kuivin jaloin... oikea vedenpaisumus pihassa. Hevosetkin saivat jäädä talliin heiniään rouskuttelemaan.

Avainsanat: syksy, arki

VOI SURKEUS

Lauantai 16.9.2017 klo 10:03

Kuukausi jo kulunut loman lopusta, mutta latteeta on... voi, voi! Pienten tekemättömien töiden romukoppa kolisee häiriten arjen rauhaa rakastavaa sieluani. Talliremonttikaan ei ota valmistuakseen. Taisin kesän kynnyksellä haukata liian suuren palan. Ei auta kuin niellä korvien välissä lymyävä pettymys, joka häiritsee normaalisti niin ihanan syksyn soljumista. Jokin alakulo painaa harteilla...

Perinteisesti nyt olisi alkamassa "kirjojen vuodenaika". Itselleni minä onneton valitsin Dostojevskin romaanin Rikos ja rangaistus paikatakseni aukkoa yleissivistyksessäni. Tässä surkeassa mielentilassa se on kyllä rankkaa luettavaa. Järkevää olisi siirtää tuonnemmas.

Lasten kanssa on eletty niin kuin ennenkin. Ehkä he eivät huomaa innottomuuttani, mutta itsellä on tunne että teen työni huonosti.

Tänä lauantaiaamuna herään väsyneenä. Jotain tarttis tehdä... taidan lähteä metsään. Siellä on ainakin kaunista...

(hiukkaa myöhemmin)... kotiin tuomisina suppilovahveroita ja hirvikärpäsiä : )

16.9-3.JPG

16.9-1.JPG

16.9-2.JPG

... ja sitä paitsi... AINA EI TARTTE JAKSAA... EIHÄN?

ps. Riistakamera oli sittenkin asennettu väärin. Siinä oli 156 kuvaa Anun hevosesta!

Avainsanat: syksy

VIIKON VARRELTA

Tiistai 5.9.2017 klo 13:54

Olikohan se perjantai, kun yksi lapsista kyseli heti hoitoon tultua, että mentäiskös "metsäeväsretkelle". Vaan kuinkas kävikään... pihalelut täynnä vettä ja kuraleikit veivät voiton  eväsretkestä (ja hoitotäti pääsi helpolla).

5.9-1.JPG

5.9-2.JPG

Viikonloppuna vietettiin perinteisiä latosynttäreitä. Taas jäi päällimmäiseksi tunne, että kivaa oli vaikkei montaa aikuista saatukaan hevosen selkään (puujaloista innostui lähes kaikki). Itselleni näissä juhlissa on parasta saada hiukan erillään asuvaa sukua koolle. Vanhimman polven poistuessa porukasta on vaara, että nuoremmat alkavat vieraantua toisistaan. Kerran pari vuodessa kaikki samaan latoon kakkua syömään... ehkäpä tällainen  perinne auttaa pitämään meitä "kasassa".

5.9-8.JPG

5.9-9.JPG

5.9-10.JPG

5.9-11.JPG

Voi sitä minihameessakin näköjään ratsastaa  : )

5.9-12.JPG

5.9-13.JPG

5.9-15.JPG

Ja tällä viikolla menimme metsään, tosin ilman eväitä. Syksyinen aurinkoinen metsä tuoksuineen on aivan yliveto paikka. Puolukat maistuivat toisille paremmin ja toisille ei ollenkaan. Leikki maistui kaikille. Riistakameran veimme pitkästä aikaa kauriiden polulle. Toivottavasti tärppää.

5.9-3.JPG

5.9-4.JPG

Tänään valjastettiin poni.

5.9-5.JPG

5.9-6.JPG

5.9-7.JPG

Jahas... tonttupenkin metsäläiset ovat palanneet...

Avainsanat: syksy, synttärit, ponistelu

AARRE ROSKALAVALTA

Perjantai 1.9.2017 klo 21:45

Kotiin kulkeutui tämmöinen luvatta romurautakuormasta talteen ottamani aarre. Kuinka ihmeessä joku on raaskinnut!

Koneesta huokuu vieläkin se lämpö, millä kauan sitten joku tuntematon äiti on loihtinut  päällepantavaa pula-ajan lapsilleen. Moneen kertaan hän on purkanut ja kääntänyt omat vanhat vaatteensa ja ommellut niistä kolttua ja polvihousua jälkikasvulleen. Ihan jo kunnioituksesta hänen työtään kohtaan kulunut ja paljon nähnyt kapine saa uuden elämän.

ompelukone.JPG

Putsaan ja rasvaan koneen, vääntelen katkenneeseen riipojajouseen uuden silmukan ja pujottelen langan. Ja voi ihmettä... se toimii!

ARKI ASETTUU UOMAANSA

Tiistai 29.8.2017 klo 19:50

Sen verran meno tasaantunut,että syyskauden ekat heppailut onnistuivat ilman suurta draamaa. Isommat auttoivat pienempiä ja silmät loistivat niin autetuilla  kuin auttajilla. Eiköhän se arki tästä ala asettua... ja voi kuinka kauniita ovat nämä kesän viimeiset aamut!

29.8-1.JPG

29.8-2.JPG

29.8-3.JPG

29.8-4.JPG

29.8-5.JPG

29.8-6.JPG

29.8-7.JPG

29.8-8.JPG

29.8-9.JPG

29.8-10.JPG

29.8-11.JPG29.8-12.JPG

Avainsanat: ponistelua

"PUUNHALAAJA"

Perjantai 25.8.2017 klo 8:37

Vielä eletään kalenterin mukaan kesää, mutta pohjoiseen kääntynyt tuuli tuo syksyn tuntua tullessaan. Mukavaa taas viritellä tulia hellaan ja uuniin. Se tulee jostain kaukaa omasta lapsuudesta, kun puuhellalla hautuva puuro tekee aamuisesta kodista niin lämpimän... kaikella tapaa.

Muutenkin noilla polttopuilla on lämpöarvoa myös henkisessä mielessä. Arvaattekos mikä on paras paikka kun uutismaailman mielipuolisuus ahdistaa. No... tämän tilan levollisin paikka on puuvaja! Mitä enemmän töitä ja valmiita puita, sen rauhoittavampaa. Kautta vuosisatojen suomalainen on hakenut suojaa metsästä, eikä nykyihminen taida tehdä siinä poikkeusta. Vaikka klapeiksi pilkottuina puut rauhoittavat ajatukset johonkin vakaaseen, lämpimään ja turvalliseen, joka on aina ollut ja tulee olemaan.

25.8-1.jpg

25.8-2.JPG

Työsaralla täällä fiilikset iloisesta alusta huolimatta hiukan lässähtivät. Nyt totutellaan uudelleen aamuheräämisiin ja arjen säännöllisyyteen. Hiukan on myös oman paikan varmistelu käynnissä. Nuo puuhommat ja oikea työ (joskus hiukan lahjottunakin), missä lapset voivat olla avuksi rauhoittavat. On tärkeää tuntea itsensä tärkeäksi!

Eilen vein lapset metsään ja reilun kuukauden poissaolo näistä kuvioista näkyi osan lapsista kysellessä, että "mitä me täällä tehdään?" Normaalistihan tässä ympäristössä touhut lähtee oitis käyntiin. Vastasin, että "en mää vaan tiedä" ja viiden minuutin päästä oli leikit perustettu... ihan niin kuin ennenkin. Lomien valmiiksi suunnitellusta ohjelmasta onkin pieni pudotus mielikuvitukselliseen ja toimeliaaseen arkeen.

Avainsanat: syksy

KIVAA ON...

Keskiviikko 16.8.2017 klo 8:19

Tällä viikolla meillä on varsin iloista väkeä. Lapset ei välttämättä ymmärrä pitkää lomaa. Miksi kavereista täytyy olla kuukausi erossa. "Viisvee" lukee innokkaana ulkomuistista satuja pienemmille. "Neljävee varmistelee äitiä odotellessa, että tullaanhan huomennakin... eihän vaan ala loma. Toinen silittelee unille käydessä peittoaan ja halailee tyynyään... "tää petikin on niin ihana". Ilmapiiri on lempeän aurinkoinen... ainakin vielä.

16-8-1.JPG

Avainsanat: arki

LOMAN LOPPU

Sunnuntai 13.8.2017 klo 19:35

Kuulaat aamut, sähkölangalle helminauhaksi kerääntyvät pääskyt ja sienimetsän tuoksu tuovat ensiviestin lähestyvästä syksystä (minun vuodenajastani). Upea ukkonen vielä kruunasi lauantai-iltana loman loppua. Tykkään ukkosesta... myönnettäköön, että sellaisessa myrskyssä en ole ikinä ollut mitä tarvitsisi pelätä. Sen verran rajuilma teki kolttosiaan, että heräsin yön pimeimpään aikaan pihasta kuuluviin laukka-askeliin. Vanha haapa oli kaatunut laidunlangoille ja hevoset lähteneet uteliaina tutkimaan aukkoa aidassa. Minä siitä yöpaidassa ja kumisaappaissa pihalle ja siinähän Oiva ja Elsa hölmistyneinä "kyselivät" että mitäs nyt? Aamun valossa näin jäljistä, että ne olivat käyneet melkein ovella "minua kyselemässä".

paaskyt....JPG

Niin... ja kesäloma päättyy... ihan kiva. Säännölliset ruoka-ajat ja riittävät yöunet ovatkin jo tervetulleita... ja niin myös te rakkaat lapset : )

Avainsanat: syksy

TOIVOTAAN PARASTA : )

Tiistai 8.8.2017 klo 15:10

Tällaisia rientoja lauantaina... toivotaan parasta : )

hevi_ja_emanta1.JPG

hevija_emanta2.JPG

Avainsanat: hevostelua

Vanhemmat kirjoitukset »