VOI PEE...

Perjantai 20.4.2018 klo 7:18

Muutama sana tässä "töitä" odotellessa. Viime päivät olen ollut kuin liimattuna talikon ja lapion varressa. Piha, tie, tarhat ja kenttä ovat lohduttoman näköisiä. Hevonpaskaa, heinää, kuraa ja vettä joka paikassa. Lisäksi vielä yksi jäinen ojarumpu kierrättää pihan kautta metsärinteen sulamisvedet. Onhan tämä ihan joka keväistä, mutta joskus tuntuu, etteivät fyysiset voimat riitä... varsinkaan soran lapiointiin, mutta sisulla ja sapetuksella mennään : )

Mustarastas se kuitenkin joka aamu ilahduttaa tuolta sumun seasta pirteän huomenensa visertäen. Sitä seisahdun kuuntelemaan ja yritän kääntää ajatukset kevään kauniimpaan puoleen. Onhan se niin, että kura kuuluu kevääseen ja lapset rakastavat tätä kaikkea likaa. Tien paikkaukseen he osallistuvat myös innokkaina.

P4090014.JPGP4090017.JPGP4090020.JPG

Avainsanat: kevät

SATU VASTAAN TOSI : )

Perjantai 6.4.2018 klo 13:15

Niin innokkaina ja täynnä myötätuntoa on kuunneltu Onnimannia, mutta autas kun tosielämässä löytyi matolta lelukaapin edestä kahden millin mittainen ihan oikea elävä ötökkä! Voi sitä metakkaa... tuu ottaan toi pois... me ei voida leikkiä enää... eiks toi öttiäinen tajuu ett me pelätään sitä!!!

P4060006.JPG

Avainsanat: luonto, sadut

VOIKO OLLA KAUNIIMPAA

Keskiviikko 4.4.2018 klo 13:33

Nämä enimmäiset arkipäivät ovat varmasti kauneimpia, mitä tänä vuonna olemme nähneet. Viisivuotias huomasi myös jotain erityistä talvisen luonnon valossa ja pyysi kameraa itselleen. Tässä hänen ottamansa kuvasarja. (Hoitotäti on niitä hiukan rajaillut ja zoomaillut). Sama "viisvee" kysyi: Arvaas Kirsti, mikä täällä hoidossa on kivointa? No hepat, arvelin. Ei kun KIRJAT! Olemme juuri aloittaneet joka keväisen tarinan Onnimannista. Tämäpäs lämmitti hoitotätiä.

DSCN8410.JPG

DSCN8418.JPG

DSCN8441.JPG

DSCN8419.JPG

DSCN8421.JPG

Aurinko saa aikaan sellaistakin, että ponien karvanlähtö on ihan kaameaa. Tänään en antanut lasten itse harjata. Pienet naamat kun ovat juuri väärällä korkeudella. Itsekin vaikka mitä yritän, löytyy karvoja vielä ruokalautaselta pari tuntia heppailun jälkeen. Onneksi suurin osa noista tolloista päätyy loppujen lopuksi linnuille pesätarpeiksi...

P4040005.JPGP4040011.JPGP4040037.JPGP4040038.JPG

Avainsanat: kevät, ponistelua

MYHÄILLEN

Maanantai 2.4.2018 klo 11:12

P3310053.JPG

Tuuli ja lumentulo laittoi uusiksi tämän pääsiäismaanantain ohjelman. Nyt on aikaa myhäillä hetki eilisessä. Oli niin kiva saada taas oma porukka koolle heppailun ja ruokailun merkeissä. Nämä perheen muut aikuiset ovat kaikki minua huolellisempia ja parempia kokkeja, mutta kun yritän samaan aikaan keskittyä niin moneen asiaan, ei kaikki ihan täydellisesti voi onnistua: ) Pääasia on kuitenkin nähdä kaikki saman pöydän ääressä ja (ehkä kohteliaisuudesta) ruokakin näytti maistuvan.

P4010012.JPG

P4010029.JPG

P4010056.JPGP4010072.JPG

P4010043.JPG

Huvittuneena tässä kuuntelen radiosta Luonto herää kevääseen -ohjelmaa. Sinnikkäästi siinä Hauta-aho ja Petelius yrittävät loihtia kevättä kuuntelijoille, vaikka lunta siellä Pukkilassa tulee kuulema vaakatasoon. No tämmöinenhän huhtikuun kuuluu olla... eiköhän muutaman päivän päästä jo hymyilytä.

No niin... taidan tehdä tulen uuniin ja käyttää päivän ikonin maalaamiseen (Kristuksen liinaikoni on ollut työn alla jo adventista asti).

Avainsanat: Pääsiäinen

RIEMULLISTA PÄÄSIÄISTÄ

Perjantai 30.3.2018 klo 8:26

Kylmä, kaunis pitkäperjantain aamu. Aurinko ja puhdas lumi hopeoivat maiseman, jossa tuhannet timantit hohtelevat. Keittiön ikkunan mittari näyttää -13, kuitenkin linnunlaulu kertoo keväästä. Aamukahvin aikaan katselen tikan ja tinttien ruokailua kadehtien niiden virkeyttä (ja kadehtien myös naapureita, joiden ruokinnalla vierailee punatulkkuja). Viikolla aloittelin linnunpönttöjen puhdistuksen, mutta nepä olivat aivan jäässä... siispä uusi yritys pyhien jälkeen...

P3290019.JPG

P3290022.JPG

P3270006.JPG

P3280009.JPG

Täällä meillä ovat taudit jyllänneet ja viimeiset viikot kuluneet kovin pienellä miehityksellä. Tuuliset ja kylmät säät hyödyntäen olemme väkerrelleet pääsiäiskoristeita lähes päivittäin. Yksi vuodenaikaan liittyvä ilonpilkahdus on ollut hyvä hankikanto. Se avartaa maailmaa, kun kaikki on pienille jaloille niin "lähellä".

20180329_104147.jpg

20180329_112444.jpg

20180329_112401.jpg

Kiirastorstain kunniaksi kävimme Syvärannan Lottakanttiinissa syömässä ja tätä minun lempipaikkaani ihastelemassa. Ihan nappiin ei reissu mennyt, mutta hyvin syötiin ja sovussa palattiin... se siitä : )

Lasten lähdettyä eilen pääsiäisen viettoon, ajattelin loman alkajaisiksi tehdä pienen hiihtolenkin aurinkoisella pellolla, mutta voi... molemmat sauvat ja toinen suksi olivat jäätyneet niin tiukasti seinää vasten kinokseen, että siihen jäivät. Väkivalloin en alkanut vanhoja rakkaita "lampisiani" irti vääntämään. Vaihdoin kulkuneuvon rekeen. Luisto oli erinomainen ja hevonen innoissaan. Tästä alkaa minun pääsiäiseni... ilmassa jo odotusta...

RIEMULLISTA PÄÄSIÄISEN AIKAA MYÖS TEILLE KAIKILLE!

aidin_80-vuotispaivana..jpg

Avainsanat: kevät

TAVALLISTA

Lauantai 10.3.2018 klo 9:14

Arki tasaista kuin pilvinen pysähtynyt talvipäivä. Pakkasten lauhduttua ulkoilu maittaa. Tällä viikolla on hiihdelty oikein innokkaina. Lapset yleensä pitävät talvilajeista, kunhan heillä on kunnon välineet. Siis monosukset eikä semmoisia saapikkaaseen kiinnitettäviä rimpuloita. Kiitos vanhemmille, näillä kaikilla on. Niin ja käytämmehän me toisinaan myös hiukan "doupingia". Väsymyksen tai kyllästymisen yllättäessä "Niiskuneidin voimapastilli" antaa potkua seuraavaan pellonkulmaan ja seuraavaan ja seuraavaan... yllättäen ja ylpeinä huomataankin, että on sivakoitu piiiitkä lenkki.

P3090005.JPG

P3080004.JPG

P3090011.JPG

Kevään ensimmäinen linnunpönttö  valmistui "Puistolan pienen puusepän" toimesta. Se ripustettiin heidän oman pihan omenapuuhun sinitiaisia odottelemaan. Täällä kotona metsänväen ruokinta jatkuu. Pakkasten myötä tikka majoittui ruokinnan liepeille. Välillä se unohtaa talipötkylän ja intoutuu pärryttämään sähkötolpan päällyspeltiä keväisen ilon pullistellessa rintahöyhenten alla. Kauriit uskaltautuvat yhä lähemmäs ja lähemmäs. Muutamana aamuna on pihan laidalta avatun heinäpaalin luota löytynyt pieniä sorkanjälkiä. Lapset ihmettelivät, miksi ne äitikauriit syö eri paikassa kuin se isäkauris... eikö ne tykkää siitä? Ei valitettavasti tykkää kuin lyhyen ajan heinä-elokuussa ja silloin tykkääkin oikein kovasti:)

P3030014.JPG

P3030017.JPG

P3030024.JPG

DSCF0021.JPG

Kerrompa vielä, kun maanantaina kävin silmäsairaalassa. Omaa aikaani odotellessa tein pienen kävelyretken Helsingin upeassa keskuspuistossa. Ihan kateeksi kävi, kuinka hieno vanha metsä polkuineen ja kelopuineen kaupunkilaisilla on ihan käden ulottuvilla. Olisin viihtynyt paljon kauemminkin metsää ihailemassa, mutta lääkäriinhän minä tähän kaupunkiin tulin. Heti ilmoittautuessani alkoi hymyilyttämään kun nuori mieshoitaja pyysi kättäni : ) No voi... hän laittoikin siihen vain rannekkeen. Siis sellaisen kuin huvipuistoon meneville  lapsille. Reissun tuoma jännitys vaihtui hilpeydeksi. Tämähän on kuin pieni "maistiainen" tulevasta, kun en ehkä oikeasti enää muista kuka olen... tarkistan vain ranteestani... siinä se on koko nimi sotuineen (huoltajan yhteystiedot tosin puuttuivat).

P3050059.JPGP3050057.JPG

Eilen illalla lupasin lähteä uimahalliin lapsenlapsen kanssa, mutta autopa ei käynnistynyt. Startatessa se vain mouraisi muutaman kerran kuin kollikissa maaliskuussa. Heh... sehän on kuin minä työviikon päätteeksi... akku ihan tyhjä !

Avainsanat: talvi, luonto

PAKKASPÄIVÄN PIRISTYS

Torstai 1.3.2018 klo 13:24

Pakkanen ja ikkuna... ihastuttava yhdistelmä!

P2270037.JPGSaunan_ikkuna_25.12_-11.JPGVessan_ikkuna_pakkaspaivana..png

... mutta asiaan, keskiviikon hyytävässä säässä "ulkoiltiin" Prisman leluosastolla. Mukaan sieltä lähti Muumien Alfapet (-50%). Pelilaudan toisella puolella on lukemaan oppineille perinteinen sanaristikkopeli ja kääntöpuolella pienemmille kiva peli kirjaimiin tutustumiseksi. "Viisvee" oli todella innoistunut sanojen rakentelusta. "Neljäveet" hihittelivät onnistuessaan kaappaamaan sanan vastapuolen pelaajalta. Kaikkia jaksoivat kirjaimet kiinnostaa.... ainakin hetken aikaa.

Kalenterikevään ensimmäisenä päivänä kuulimme mustarastaan lurittelua. Kohtapuoliin alkaa linnunpönttöjen putsaus ja uusien väkertely.

VIIDAKKOON

Tiistai 27.2.2018 klo 13:33

P2260003.JPG

Eilisen pakkasissa tarjettiin vielä leikkiä kotipihan kuusen alla, mutta tänään suunnistettiin viidakkoon... VILLEN VIIDAKKOON! Eipä ollut riemulla rajoja.

ps. Älkää vatsatautiset olko murheissanne... tänne tullaan uudestaan : )

P2270002.JPGP2270020.JPGP2270036.JPG

-20

Torstai 22.2.2018 klo 13:12

Selityksissä löytyy! Hiljaiselon syynä on ollut ja tulee lähiaikoina olemaan muut kirjalliset työt. Innostuin (nyt kun vielä jotenkin järki pelaa) kirjoittamaan lastenlapsille omaa tarinaani: "Mistä on mummo tehty". Hauskaa nakella ilmaan pieniä onnellisia hetkiä ja antaa niiden putoilla arkisen elämän päälle. Ne virkistävät lämpöisen kesäsateen tavoin. Tarkoitus olisi saada aikaan kirja jokaiselle lapsenlapselle mummon edesottamuksista ajoilta, jolloin vielä sattui ja tapahtui : )

NimoFilm_282_edited.jpg

Työrintamalla on ilmennyt sen verran "propleemia", että VEO (varhaiskasvatuksen erityisohjaaja) on selkiyttänyt ajatuksiani. Täällä mökissä kun yksin pohtii asioita, tuntuu että hulluksihan tässä tulee... niin vähään pystyy vaikuttamaan. Nämä asiat kuuluvat vaitiolovelvollisuuden piiriin, joten en niistä enempää haasta. Kyllä hauskojakin hetkiä on ollut. Hiukan on hiihdelty ja ensimmäinen nuotioeväsretki tehty.

P2070091.JPGP2070078.JPGP2070065.JPGP2070083.JPGP2080105.JPG

Mutta ompa mukavia nämä pakkaspäivät. Koskahan olen viimeksi nautiskellut hiihtämisestä -20 asteessa. Ei haittaa pieni nipistely poskissa. Lenkin jälkeen täytän lintulaudat ja täältä ikkunan takaa tuvan lämmöstä ihailen keltasirkkuja kuusen oksalla. Ne ovat auringonpaisteessa kuin kevätkukkia. Ennen näitäkin lintuja oli paljon enemmän, mutta lantalan kattamisen jälkeen kävi kato. Ne kun ovat niin persoja kauralle.

P2170010.JPG

P2170008.JPG

pihaan..jpg

No niin, vielä pakkasen lauhduttua Oivaa valjastamaan...

Avainsanat: talvi

TALVIPÄIVÄT

Torstai 1.2.2018 klo 18:58

Vaikka kaikki lumi sai kyytiä, niin selvittiin kuin selvittiinkin siitä vetisestä viikosta. Nyt on uusi puhdas  lumi maassa ja lisää tulee vaakatasossa. Kyllä osasin tänä aamuna arvostaa kotiovelle tuotuja "töitä".

P1290004.JPG

P1290010.JPG

P1310019.JPG

P1310016.JPG

Takaisin tullut talvi on innostanut lapset  heppailemaan, sekä huolehtimaan lintujen ja metsänväen ruokinnoista. Tänään tuiskun nipistellessä poskipäitä, mielikuvitus lämmitti pihan leikkijät: He keräsivät risuja ja olivat sytyttävinään nuotion. Yksi jäi "tulta" vahtimaan, muut lähtivät "mustikkametsään". Sieltä tultiin rukkaset täynnä roskia (lue mustikoita) ja ruvettiin siinä nuotiolla paistamaan piirakkaa, eikä kukaan valittanut kylmää : )

P2010045.JPG

P2010044.JPG

P2010043.JPG

Nämä tammi-helmikuun päivät ovat aina houkuttaneet Topeliuksen satujen maailmaan. Niissä talvella ja lumella on suuri rooli. Olen etukäteen hiukan "modernisoinut" näitä kertomuksia tähän päivään istuviksi. Niinpä satuun on yhtä helppo sukeltaa kuin kinokseen. Tarinat herättävät myös mielenkiinnon entisajan kummallisuuksiin. Olisiko se syynä, että lapset yhtenä päivänä olivat kuulevinaan uunista rapinaa. He muistivat, että siellä punkkaa meidän kotihaltia lampaan villalla vuoratussa leipävuoassa. Mustat uuninluukut eivät olekaan mikä tahansa "tonttuovi". Joitain vuosia sitten haltia joutui poistumaan uunistaan talven kylmimmäksi ajaksi, kun mökkiin tarvittiin enemmän lämpöä. Nyt on pitkän hiljaiselon jälkeen eriskummallisen asumuksen salaperäisyys alkanut uudelleen kiehtoa. Ei talvi ja pitkät härkäviikot aina niin tylsää aikaa olekaan... sitäpaitsi... tylsyys tuntuu olevan mielikuvitukselle muheva kasvualusta !

P1310007.JPG

Itseäni ilahduttaa pidentynyt päivä. Illansuussa riittää valoa Oivan valjastamiseen. Suureneva kuu auttaa silmää löytämään pelloilta edellisen päivän reen jäljet. Kovin on vähälle ajolle tuo hevonen tänä talvena jäänyt ... jos nyt alkaisi sujua.

Avainsanat: ponistelua, sadut

KUIN SATUMAASSA

Maanantai 22.1.2018 klo 13:48


Sadunomainen päivä. Hoitotäti haluaisi hetkeksi syrjäytyä älyllisestä elämästä ja uppoutua lumeen : )

P1220031.JPGP1220034.JPGP1220038.JPGP1220013.JPGP1220019.JPG

VIHDOINKIN KYLMÄÄ : )

Torstai 18.1.2018 klo 21:14

Nyt täytyy olla iloinen... kaikki suomen talveen liittyvä saapui vihdoin yhdellä rysäyksellä, tuuli, pakkanen, lumi. Heti on  kaivon vesijohto jäässä (en muistanut, että hana pitää jättää yöksi lirumaan). Yläkerrassakin on aikas kylmä... kiitos oravan, joka on heitellyt yhdestä nurkasta lämpöeristeet pihalle. Ei voi mitään, mutta tämä on ihanaa ja niin kaunista. Päivä pyörii pienten asioiden ympärillä. Hyvällä syyllä voi keskittyä ihan vaan oleellisimpaan.

Ensiluistelut suoritettiin heti maanantaina. Joku ihana ihminen tai ihmiset ovat auranneet Jokelan Koulunlammen ympäri luistiradan ihan vaan iloksi lapsille. Ajatelkaas, niinkin voi vielä nykypäivänä käydä : )

P1180023.JPG

Keskiviikkona vietettiin neljävuotissynttäreitä ja vanhan tavan mukaan päivänsankari mitattiin ja merkattiin seinähirteen.

P1180025.JPG

P1180029.JPG

Lumileikkien ohella käytiin täydentämässä lintujen ja muun metsänväen ruokinnat. Tänään piipersimme kahdestaan tuoreen "neljäveen" kanssa tarkistamaan riistakameraa. Se kertoi 273 kuvan volyymilla, että meidän oma kaurisukko on viihtynyt tarjoilun parissa. Ja lapset viihtyvät tuon ihanan kevyen pumpulisen lumen kanssa pelmuten kaiken liikenevän ajan.

P1170019.JPGP1170024.JPG

Avainsanat: Talvi

AAMUN AJATUKSIA

Sunnuntai 14.1.2018 klo 9:49

Tässä aamun sinisen hetken aikaan kuuntelen radiosta Luontoretkeä, ryystän kahvia, odottelen lintuja ikkunan taakse ja hitaasti käynnistyn hevoshommiin. Vaikka ei lunta paljoa ole, niin rekikuntoa olisi yhdelle hevolle ajettava. Se tekee erittäin hyvää myös omille ajatuksille : )

Loppiaisen jälkeen arki on hiukan lässähtänyt. Ilmassa "rutinaa ja rytinää". Olisi hyvä saada päivät taas tasaantumaan entiselleen. Hauskaa on toki suurimmaksi osaksi ollut, mutta nuo eripurat jäävät silti  kaivertamaan. Luulen, että kunhan luistelemaan, hiihtämään ja ihan tavallisiin talven touhuihin päästään, se auttaa inspiroitumaan hiukan innokkaammin ja iloisemmin... ei tarvitsisi pienen nahinan kautta etsiä yhteistä säveltä. Toki onhan sekin opettavaista, ettei päivää aina ole hoitotädin toimesta ohjelmoitu valmiiksi.

P1110016.JPG

P1110070.JPG

ps. Mainitsempa vielä tämmöisestä: Radion asiaohjelmien ystävänä kuuntelin eilen "areenasta" Tiina Lundbergin ohjelmaa Aivotaidoista. Siinä yhdyttiin samaan huoleen Sinkkosen kanssa, mitä älypuhelimet ja iBadit tekevät meille ja erityisesti lapsille. Kukaan ei vielä tiedä... kuunnelkaas...

Avainsanat: talvi, jutustelua

NUUPAHTANUT

Perjantai 5.1.2018 klo 13:59

Voi tätä pimeyttä ja vesisadetta! Näissä kaamosaamuissa huvittaa kuitenkin seikka, että lasten vanhemmat näyttävät aamulla tuossa ulko-ovella tasan yhtä "virkeiltä" kuin hoitotäti. Ei voi kuin hymyillä nuupahtaneen aikuisen tavatessa toisen samanlaisen. Minä saan sentään jäädä kotiin, he katoavat hetken kuluttua takaisin pimeyteen. Ja ihan kuin tämä tarttuisi hevosiinkin. Aamutalliin mennessäni makailee Elsa vielä pitkin pituuttaan karsinassaan, nostaa hiukan päätään minuun päin ja ilme sanoo, että "älä viitti... et oo tosissas, vartti vielä pliis..."

Lapset on kuitenkin "ohjelmoitu" synkkyyden ulkopuolelle. Heidän iloiset leikit ja kikatus kuuluvat joka säähän jokaisena vuodenaikana. Muistelen, että minunkin lapsuudessani paistoi aina aurinko, mutta johonkin se on nyt hävinnyt...

P1050047.JPG

Avainsanat: talvi

OVI AUKI UUTEEN VUOTEEN...

Maanantai 1.1.2018 klo 20:18

P1010032.JPG

... se vanha oli hiukan haikea. Sitä sävytti isän sairauden paheneminen ja hänen lähtönsä tuonilmaisiin. Luulisi ikäiselleni olevan luonnollista luopua vanhemmistaan, mutta silti ovat ajatukseni usein viipyilleet isän ja oman lapsuuden perheen parissa. Monena iltana ovat vanhat mustavalkoiset valokuvat pyörineet hyppysissäni. Niissä virnistää aika itseriittoinen pikkutyttö... olenkohan edelleen tuommoinen? Toivottavasti en! Nyt olen noiden lapsuuden kuvien porukasta toiseksi vanhin, viiden lapsenlapsen isoäiti. Nopeasti ovat vuodet kuluneet ja kuviot muuttuneet, sillä mummoksi tullessani, oli minullakin vielä oma Aino-mummu elossa.

No niin, alanko nyt lahota näille sijoille, vai löytyykö vielä intoa ja avarakatseisuutta tulevaan. Tapanani on kyllä nähdä asioista se valoisampi puoli, vaikka viime aikoina on alkanut sapettaa tämä "yhden totuuden" maailma (mihin komeroon se mielipiteen vapaus on kätketty), sekä median valitsema lannistamisen ja pelottelun tie. Oikeasti jos haluamme uskoa ja kantaa vastuuta, edessä  odottaa hyvä tulevaisuus. Puhaltamalla henkiin pienet hyvät ajatukset ja aikomukset, ne muuttuvat teoiksi ja kääntyvät kaikkien eduksi. Ja kohtuullisuus... se on kova sana. Se säästää meitä itseämme.

P1010012.JPG

Mutta nyt hyödyntämään yöllä satanut lumi. Ennen kuin se ehtii sulaa, tämä mummo lähtee valjastamaan. Vaikkei nuo pehmeät pellot vielä iloitse kavionpainalluksista, niin vuoden ensimmäisenä aamuna on vanhat kuonat hyvä tuulettaa korvien välistä!

P1010048.JPG

P1010001.JPG

P1010072.JPG

P1010010.JPG

Avainsanat: jutustelua, hevostelua

TOIPUMISEN AIKA

Sunnuntai 31.12.2017 klo 17:48

No niin... aika toipua joulusta. Vaikka taas oli kiva ja iloinen ilmapiiri, varsinkin lasten läsnäollessa, en voi kieltää etteikö tämä hiukkasen väsyttäisi.

Aattona on muutama pakkasaste ja illalla hiljaisuuden laskeuduttua tupaan, laitan isän vanhat sukset jalkaan ja lähden pienelle hiihtolenkille ihan tuohon kotipellolle. Sänki tunkee esiin ohuen lumen alta, muttei se mitään haittaa. Ihana rauha tunkeutuu nutun alle...

Välipäivien kohokohta oli eilinen päiväretki mökille. Itäsuomessa kun kuulema tuskaillaan valtavien lumimäärien kanssa, me vietämme lähes kesäisen kelin vallitessa päivän Lohjanjärvellä. Talviteloilla levännyt paatti käännetään järveen ja tyynessä aurinkoisessa säässä 15-vee soutaa. Syksyn sateiden seurauksena vesi on niin korkealla, että pääsemme veneellä portaille saakka : ) Siitä vaan nyssäkät mökkiin ja evästä laittamaan. Saunan lämmitystä aloitellessa tutut joutsenet käyvät tervehtimässä.

PC300100.JPG

PC300013.JPG

PC300018.JPG

Mummo on ainoa rohkea, joka pulahtaa saunasta uimaan (tai siis kiireesti räpiköimään). Järveen viettävä kallio on hurjan liukas ja veneen laidasta lujaa kiinni pitäen hivuttaudun veteen. Ylös pääsen sieltä kyllä sekunnin murto-osassa eikä liukkaus hidasta yhtään. 8-vee lapsenlapsi ja hänen äitinsä uskaltaa kastaa varpaansa ja se 15-vee jää kuivalle maalle ihan kokonaan.

PC300067.JPG

PC300138.JPG

Sammaleet kallioilla rehottavat kauniina ja orvokkimättäät kätkevät pienen pieniä nuppuja vehreiden lehtiensä suojaan. Suurin ero kesään verraten taitaa olla lyhyt valoisan aika. Auringon painuessa mailleen, nousee kuu järven ylle kuin yrittäen paikata auringon vajavaista työtä. Tämän "vahdinvaihdon" aikaan lähdemme soutelemaan takaisin autolle...voi kun pian taas pääsisi... aivan ihana päivä!

PC300165.JPG

PC300189.JPG

Nyt on aika toivottaa HYVÄÄ ELÄMÄNMAKUISTA VUOTTA 2018...ja toivon minä sitä pakkasta ja luntakin... tulkoon oikea kesä sitten ajallaan.

Avainsanat: joulu

JOULUN ILOA

Perjantai 22.12.2017 klo 13:31

Kuitenkin onnistui stressi ja taudinpoikanen ujuttautumaan mukaan joulun odotukseeni. Toivottavasti muut eivät huomanneet: ) Lapsia on innostanut lumi, joka eri olomuodoissaan on tarjonnut tekemistä. Yhtenä päivänä pulkat luistaa mainiosti, seuraavana jo loska lotisee askelten alla. Liukumäki ja "mummonsuojelualueen" pöpelikkö ovat olleet mieluisimpia leikkipaikkoja. Sinne viritelty riistakamera on myös ilahduttanut yöllisillä otoksillaan.

Vaikka nämä vaihtelevat säät vaikuttavat aikuisten mielialaan, ei niillä lasten ilonpidossa näytä suurta merkitystä olevan. Jälleen tänäkin vuonna on Gunhild Sehlinin Marian pieni aasi levollisesti kuljettanut meitä joulua kohti. Viime viikolla kävimme päivähoidon joulukirkossa. Ilokseni se teki taas vaikutuksen pieniin mieliin. Kotimatkalla tyytyväisyyttä pullistellen selitettiin, mitä kaikkea jäi kirkon joulukuvaelmasta puuttumaan... oikeesti siellä Betlehemissä oli kameleitakin ja ne tietäjät ja enkeleitä. Viisvee mietti, ettei hän oikeen vielä rukoilemisesta tiedä, mutta runoilemisesta hän kyllä tykkää. Käsien ristimistä ja ristinmerkkiä treenattiin vielä kotona mielikuvituksellisia vaihtoehtoja kokeillen.

Eilen ohitettiin yksi itselleni tärkeä virstanpylväs, vuoden pimein hetki. Valo alkaa lisääntyä eritoten korvien välissä. Yhtä paljon kuin joulua, odotan pakkasia, tähtitaivasta sekä kunnon reki- ja hiihtokelejä.

DSCF0034.JPG

Tämän "käpälöidyn" riistakamerakuvan ja Oiva Paloheimon runon myötä haluan toivottaa

      LÄMMINTÄ JOULUMIELTÄ TEILLE KAIKILLE!

SUURET HONGAT HUMINOI, TUULI LUNTA HARAVOI

LUODEN PUHTAAKS AUKION, JOSSA METSÄN JUHLAT ON.

ORAVAT JA JÄNIKSET, KARHUT, KETUNPOIKASET,

PUNATULKUT, LINNUT MUUT, LAULAA ETTÄ KAIKUU PUUT.

JOULUILTA HÄMÄRTYY, TUULI POIS JO ETÄÄNTYY.

JOKA KUUSEN LATVAHAN, TARTTUU TÄHTI TAIVAHAN : )

Avainsanat: joulu

OI MIKÄ PÄIVÄ

Keskiviikko 6.12.2017 klo 14:58

Vaikka tiistaina heräsin päänsärkyyn, kirkastui aamuni kauniisti juhlapukeutuneiden lasten saapuessa. Pientä jännitystä oli ilmassa, sillä kukaan ei ihan tarkkaan tiennyt, mitä oli tulossa... siis synttärit, muttei lahjoja eikä karkkia... kuulostaa kummalliselta. Päivän hiukan valjettua lipun nosto onnistui hienosti ja juhlavasti. Hoitotätikin, joka on aivan onneton laulaja uskalsi krääkäistä "Lippulaulun" (onneksi lähimmät naapurit liki puolen kilometrin päässä).

Seuraavaksi suuntasimme sankarihaudoille, jossa olikin jo valtavasti kynttilöitä. Lapset asettelivat haudoille maalaamansa suomenliput, joihin oli jokaiseen kirjoitettu KIITOS. He kuuntelivat kiinnostuneina, kuinka nämä sotilaat olivat halunneet viimeiseen asti puolustaa kotiaan ja rakkaitaan. Heidänkaltaistensa ansiosta meidän on nyt hyvä ja turvallinen olla. Vielä veimme kynttilän ja lipun meidän "omalle" pienelle Jesse-sankarille. Kotimatkan aikana kysymystulvan jälkeen lapset totesivat huojentuneina, että enää ei ole olemassa vihollisia, ei pahiksia, ei hirviöitä eikä peikkoja??? Nyt ollaan kaikki ystäviä.

Päivän kohokohta oli kun kerroin saaneeni äideiltä, isiltä, mummoilta ja vaareilta kirjeitä joissa kerrottiin juuri heidän sukunsa tarinaa itsenäisyyden ajalta. Aluksi ihmetys oli suuri kun paljastui, että mummoillakin on ollut mummoja ja vaarinkin isä tai setä on ollut siellä sodassa. Jokaisesta tarinasta välittyi sama lämmin viesti: Vaikeinakin aikoina lapsille on pyritty järjestämään mahdollisimman hyvä ja turvallinen elämä. Heille on pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen laulettu, loruiltu, kerrottu satuja ja tarinoita.  Materiaalista hyvää ei juuri ole ollut, mutta sehän ei ole koskaan ollut aidon onnen mitta. Yksi pieni hämmästelyn aihe oli se, kuinka monessa kodissa on ollut hevonen. Tokihan minä poimin tarinoista esille kaiken hevosiin viittaavan ja sain monta suuta hymyilemään. Tänä vuonna on myös suomenhevosen juhlavuosi. Sen kantakirjan perustamisesta on kulunut 110 vuotta. Puolet itsenäisyytemme ajasta se on palvellut maa- ja metsätalouden työmyyränä ja sodissamme se on ollut aivan korvaamaton. Moni aikalainen sanoo, että itsenäisyyttä ei olisi ilman suomenhevosta.

Olin aivan hämmästynyt, kuinka ihmeissään ja innoissaan  jokainen kuunteli isovanhempiensa kertomuksia. Isoisoisien ja -setien sotakokemukset tekivät suuren vaikutuksen. Lapsethan eivät tiedä miltä huoli tai pelko tuntuvat. Kylmyydestä heillä on ehkä pienen pieni aavistus ja siksi kai eräs Raatteentien taistelija sai kaikkien sympatiat osakseen. Siellä oli ollut niin kylmä ja pienessä montussa oli pitänyt sinnitellä viisi päivää. Osanottonsa sai myös isopappa, jonka ainoat joululahjat olivat villasukat ja appelsiini.

Näitä kertomuksia me käymme vielä monena päivänä läpi. Nyt havahduin itsekin kuinka tärkeitä suvun historia ja tarinat ovat lapsille. Tässä voisi olla uusi "läksy" isovanhemmille: Kertokaa te lapsenlapsillenne niin paljon kuin itse muistatte.

No niin, tarinoista ruokapöytään. Söimme oikein hienosti Ester-mummun kirjoma liina, kynttilä ja Aino-mummun astiasto pöydässä. Ruokana lohta ja kermaperunoita salaatteineen ja jälkiruokineen. Keskustelu jatkui kiihkeänä ja kysymyksiä sateli niin, että yrittäessäni vastailla 4-vee jo huomautti minua ruoka suussa puhumisesta. Ruokailua lopetellessa yritin udella, minkälaisen maan lapset aikanaan haluaisivat antaa omille lapsilleen. "No tämmösen kun nyt, ollaan ystäviä" ja semmoisen "ettei mitään pahaa tapahtuis". Nuorin mietti pitkään ja sanoi ettei tiedä mitä niille haluaisi antaa, mutta "itselle mää kyllä haluisin sun hevoses... ihan ikiomaksi, sen Oivan".

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ JA SIUNAUSTA TÄLLE MAALLE!

PC050011.JPG

"VIISVEEN" PIPARIMÖKKI

Maanantai 4.12.2017 klo 13:47

On se ainakin makee!

PC040008.JPG

PC040013.JPGPC040010.JPG

Avainsanat: joulu, piparkakut

EKAT PIPARIT

Lauantai 2.12.2017 klo 18:41

Perjantain odotettu piparipäivä. Vaikka iloisina ja innokkaina aloitellaan, toistuu sama aikuisen näkökulmasta hupaisa kaava vuodesta toiseen. Alussa piparkakkuja syntyy nopeaan tahtiin, sillä kaikki muotit on tietysti kokeiltava. Sitten pikkuhiljaa, mitä enemmän taikinaa (salaa) syödään, tahti hidastuu. Pian jo kuuluu huokauksiakin ja ensimmäiset "mä en jaksa enää" (tarkoittaneeko leipoa vai syödä taikinaa). Viimeisiä painellessa on osalla jo hiukan äglö olo. Ne piparit, jotka ehtivät uuniin asti, lähtevät kotiin mukaan. Aina niitä ei ole kovin paljoa: )

PC010010.JPGPC010011.JPG

Lapsenlapsi (8v.) ja hoitolapsi (5v.) leipoivat osat piparimökkeihin. Koristelu ja kokoaminen jää ensi viikolle.

Avainsanat: joulu, piparkakut

Vanhemmat kirjoitukset »