ERAKON VUOSI 2009-2010


                       Pilvijarvenylla

USKALLANKO?

Työn ja vastuun väsyttämänä kypsyttelin pitkään ajatusta elämästä, missä ei tarvitsisi niin lujaa juosta rahan ja pätemisen oravanpyörässä. En eläisi itseäni ja ajatuksiani nopeammin. Jättäisin kiireisen, välinpitämättömän, mielipuolisen ahneen elämän irvikuvan. Rauha ja ymmärrys olisivat ystävinäni. Antaisin elämän iloineen ja suruineen täyttää päiväni. Jokainen auringonnousu olisi ainutkertainen ja antaisi epäonnistumisenkin jälkeen luvan aloittaa alusta, vaikka joka ikinen päivä. Kulkisin yhtä matkaa oman itseni kanssa aistien kauneuden, hyvyyden ja syvyyden ympärilläni. Iloa haluaisin paljon tälle matkalle, mutta ahdistuksenkin huolisin mukaan tasapainottamaan päiviäni. Yrittäisin elää itselleni rehellisenä.

Löytäisinköhän aidoimmat helmet luopumalla ylellisyyden valheesta?

Kertoessani ystävilleni tästä haaveestani ”erakoitua” yhdeksi vuodeksi tutustuakseni itseeni, ja Luojani lupaamaan huolenpitoon, osa heistä innostui ja sanoi: Upeata, kunpa minäkin joskus! Toiset taas pitivät minua lopullisesti seonneena ja haavettani ihan hoopona. Kuinka nuo kaikki kauniit ajatukset aiot toteuttaa, minulta kysyttiin. Johonkin vastaan nyt, johonkin vuoden kuluttua kun olen ne todeksi elänyt.

Moni tämän päivän kiireinen, vaatimusten ja huolten uuvuttama vastuunkantaja haluaisi hiukan hellittää, mutta arjen paineessa teko jää halun asteelle. Kuitenkin asia saattaa olla yllättävän yksinkertainen. Elämän laatu kun on vaihtokauppoja. Jostakin luopumalla saa jotakin tilalle. Se on eri painoisia asioita sydämemme ”vaakakupissa”. On paljon asioita, joiden painon määrittelemme itse… minulle tärkeä, jollekin toiselle höyhenen kevyt, arvoton.

Olemme tottuneet jo monen sukupolven ajan pitämään rahaa ja kuluttamista elämämme tärkeimpinä asioina. Ne ovat olleet lähes ainoat ihmisyyden mittarit. Mitä enemmän ostat ja kulutat, sitä ”ihmisempi” olet. Kuinka ihmeessä olemme tuollaisen valheen nielleet.

Käytännön valmistelut aloitin puolta vuotta aikaisemmin karsimalla kaikki turhilta tuntuvat menot. Säästöjä en juurikaan ehtinyt saada kokoon, joten yksinkertaistin elämän ulkonaisia puitteita. Juuri tästä päällepäin näkyvästä olen saanut kritiikkiä. Ravinnon sain luonnosta sekä ystäviltä, jotka säälien katselivat ”järkensä menettänyttä mummoa”.

73.jpg

Tulevan vuoden aikana kokeilen, vieläkö osaan kuin lapsi nauttia elämästä. Olenhan saanut avuksi ”matkalle” kyvyn kantaa mukanani aikaa, jolloin olin vielä pieni lettipäinen tyttö. Kaikkein ahdistavimpina ja ikävimpinä hetkinä palaan ajatuksissani kauas lapsuuteni maahan ”voimia hakemaan”. Iloni tulkoon arkipäivän elämisestä tässä hetkessä ja lujasta luottamuksesta Luojani huolenpitoon.

Ja nyt alan pujotella päiviä kuin mansikoita suviheinään.

Ujutan väliin myös muistoja lapsuuden marjamailta. Ne erotta siit, ett ne mää kirjota mun omal mukulan opitul murttel…