MAALISKUU

KEVÄTAURINKO

Kauan odotettu aurinko valaisee huoneet. Koko keväinen koti näyttää ihan hirveän likaiselta ja pölyiseltä. Mutta aivan vahingossa huomasin, että ottaessani silmälasit pois, sama koti on kuin Claude Monetin maalaus, niin kauniin värinen ja ilman yksityiskohtia!

Lampiset

VANHAT ”LAMPISET”       

Sain isältä 75 vuotta vanhat Lampisen sukset ja nahkaiset monot. Liottelen mononpohjia valjasöljyssä, etteivät ne napsahda rikki kuiviltaan. Sukset tervaan ja paahdan. Nostalgisin mielin lähden tuoksuville keväthangille niitä kokeilemaan…ihanaa. Voi kun olisin vielä kuusivuotias ja saisin vain hiihtää ja seurata jäniksen jälkiä, mitään murehtimatta, kasvot aina aurinkoon päin.

"Mää taira taas siirtty ajas 45 vuat takaperi. Mul on Kailt saaru Karhu-merkkise sälessukse ”rotaloukku” sitteil. Munst on mukava kiärtä viire kilometri kansahiihtolatuu, ko siäl laru varrel o simmone loota puun kyljes, misä o vihko ja lyijykynä ja ai saa laitta nimeis ko o hiihtänny sinne saak. Mää ole nimpal huano hiihtämä, et mää tykkä hiihtä iha yksi, ei tarvi yrittä pyssy kenenkkä peräs. Voi kattella lumissi puit ja kuunnella ku ei kuulu nim mittä talvises mettäs."

RUOKAKAUPASSA

Pitkästä, pitkästä aikaa käyn ruokakaupassa (taisin käydä viimeksi joulukuussa). Tunnen jälleen itseni olennoksi ulkoavaruudesta. Katselen ihmisiä, jotka ”pitkät päällä” kulkevat käytävillä ketään ja mitään lähellä olevaa näkemättä. Vasta kassajonossa minut huomataan, haiseehan villapuseroni tallille ja perunapussini hajoaa lattialle, sitä liukuhihnalle nostaessani. Seuraavaksi repeytyy sokeripussini kassaneidin eteen. Huokailen mielessäni. Siinä ihmisten jaloissa ”siiklejäni” kerätessä uuteen pussiin, huomaan kuitenkin ilokseni herättäneeni hilpeyttä kanssaihmisissäni. Siinä meitä on jo monta ”maan läheistä” perunoitani noukkimassa…minulle hymyilläänkin. Tämä taitaa sittenkin olla onnistunut kauppareissu!

POLTTOPUITA

Ensimmäistä kertaa elämässäni teen polttopuuni alusta loppuun itse. Ostin muutama viikko sitten uuden moottorisahan ja eilen tutkin sen käyttöohjeita. Olen minä ennenkin sahaa käytellyt (ne kuuluisat viimeiset sanat). Tämä taitaa olla jo neljäs peli, mutta kun sen käyttöohjevihkoa tavailin tuli tunne, että tästä ei voi hengissä selvitä. En muista, että ne olisivat ennen näin täynnä varoituksia olleet…vai enkö ole lukenut koko ohjekirjoja aikaisemmin.

Varhain aamulla hankikannolla lähden metsän laitaan. Aloittelen raivaamaan umpeenkasvanutta pellonreunustietä kärrypelillä kuljettavaksi. Ihanasti paistaa maaliskuun aurinko valkeille hangille ja miljoonat timantit häikäisevät silmiäni. Yksinäinen joutsen lentää yli. Käynnistän sahan ja idylli särkyy. Nuoria koivuja ja haapoja kaadan, karsin, katkon ja käännän tyvet ajolinjaan päin.                                                                                                                                                                     

Jään odottelemaan hangen alenemista. Maaliskuu vaihtuu jo huhtikuuksi.

Vihdoin  näyttää talven valtava lumimäärä muutamassa päivässä lähtevän vesisateen mukaan. Ojat tulvivat huhtikuiseen harmauteen. Pilvet roikkuvat ladon katon päällä. Vain linnunlaulu kertoo, että on kevät. Odotan, että lumet metsänreunasta hupenevat vielä vähän. En halua laittaa nuorta hevosta liian raskaalla kelillä töihin.

Tänään arvioin lumen määrän ja kelin mahdollisimman hyväksi joten luokilla tamma aisoihin ja rinnustin kiinni. Virtaa on varsassa yllin kyllin. Kuorman tekoa se ei malttaisi odottaa vaikka turpa on kotitallilta poispäin. Valmiin kuorman kanssa ajan aluksi muutaman kierroksen pellolla jotta turhat ”hötkyilyt” siltä unohtuvat. Silti tulemme ensimmäiset kerrat laukalla laanille. Työn edetessä tamma rauhoittuu ja kuski myös. On niin mukava tunne tehdä oikeata työtä hevosensa kanssa. Riisun tamman ja talutan talliin. Hiukan se on hionnut, mutta längen sija on kuiva, niin pitääkin. Kyllä siitä vielä hyvä työhevonen tulee. Muutamassa päivässä ajan puut pihaan.

iitanpylly.jpg

Pikkuhiljaa pitkin kevättä pihan rankakasa sitten pienenee ja liiterin puupinot kasvavat. Mitään klapikonetta en omista, mutta kyllä kirves vielä tämän mummon käsissä ”toimii”… varsinkin kun kuvittelen itseni Hulauden papaksi.