HEINÄKUU

LAPSUUDEN KESINÄ PAISTOI AINA AURINKO…VESISATEELLAKIN

Vielä vanhanakin tulee airon tyyneen vedenpintaan piirtämästä kuvasta mieleeni Pappa, tervantuoksuinen vene ja katiskan lahnat.

vanha_vene.jpg

"Me tultti sinne ”pökötil” (Peugeot). Mää tuli niil kiamuraissil ja mäkisil teil huanovointiseks ja oli suur helpotus ko pökötti pysähtys Pappan liiteri nurkal. Siit puucee ohitte kipitetti alkukesän savist rantapolkku punasel alarakennuksel, jota meirän perhe piti kesämökkinäs. Sen kuistil paisti aamuaurinko ja sii oli valkose vinoristise kaittet. Ylärakennukses asus mull tärkke Hulauden Pappa.

koivun_paikka.jpg

Hassu juttu, mut iha tosi: lapsuure kesäaamuitte aistimaailmast on yks päällimäisist pissan haju! Sihe aikka ei kenenkkä mökil mittä sisävessa ollu. Oli vaallepunane potta keskel lattiaa ja ain meist mukulist oli joku sii yä aikan käynny itteis tyhjentämäs ja se haju vaa jotenkis sit niihi aamuihi kuulusis. Iha niinko auringo sättet kuistin lattialauroil ja just heränne kärpäse surina… ei se paha ollu.

Hiukka isomppan suurimpi hellepäivitte huvei oli seila Hulausjärve tyynel pinnal auton sisärenkais istue nii ko pöntöl. Käsi käytetti airoin. Pikkuveli oli nim pikkane, ett se valus pylly erel lävitte siit reiäst.

lansipuron_niemi.jpg

Se oli munst mahtavaa, ko pääs Pappan kans verkoil tai katiskoi kattoma. Kiltist tartti kokkapenkil istu eikä saannu yhtä kurkotel lumpei taik ulpukoi. Ei sillo mukulil mittä veneilyliivei ollu."

MUSTIKAT

Niin on vuosi kohta kulunut mustikoista mustikoihin. Hyttysparvi seuranani noukin kesän ensimmäisiä päivä päivältä sinistyviä marjoja posliinisokerikkoon. Hiukan pieniä ne vielä ovat, mutta mustikkamaidossa oikein hyviä. Taas on Pappa ”mukanani” metsässä.

AIKA PALATA YHTEISKUNTAAN    

Kun ”erakkomökistäni” palaan yhteiskuntaan näen entistä selvemmin sen turhuuden määrän (tavaroiden, ajatusten ja tekojen), joiden kanssa ihmiset kompuroivat päivästä toiseen. Niukkuus onkin rikkautta ja salaisuus piilee yksinkertaisuudessa. Itselleni olen saanut rohkeuden elää sekä tehdä työtä itseni näköisesti. En kaipaa mukaan ”höpölöpö”-elämään. Tunnen olevani hiukan kaiken hyörinän yläpuolella tyhjänpäiväisyyksien ulottumattomissa.

Me ihmiset olemme olemassa toinen toisiamme varten, siksi yksinäisyys on toisinaan niin ahdistavaa. Kenenkään ei pitäisi vastoin tahtoaan joutua kokemaan yksinäisyyttä. Kaikesta muusta oli minunkin helppo luopua, mutta ystäviä ilman en ole mitään enkä tule toimeen. Ihmiset, lähelleni tarkoitetut, ovat tärkeintä elämässäni... tulipa sekin kokeiltua.

Tästä eteenpäinkin on elämäni valon ja varjon vaihtelua. Onnellisia pieniä hetkiä sekä odottamattomia tapahtumia, jotka otan vastaan kuin tuntemattoman kulkijan kotini ovella. Varmasti tulen menettämään, mutta saan myös tilalle. Ehkä rauha on siinä, että en yritäkään niin kovasti hallita ja ymmärtää kaikkea. Kaikki ei kypsy täydellisyyteen vaan jättää vajavaiseksi. Elämä pitää tasapainossa. Välinpitämättömyys, itsekkyys ja ahneus, sielun kuokkavieraat, ovat ne jotka särkevät harmonian. Niistä en täysin eroon päässyt, kamppailen niitä vastaan luultavasti elämäni loppuun saakka. Iloitsen kuitenkin jokaisesta erävoitosta.

Toivon tämän tekstin rohkaisevan sinua, ”elämästä" kyllänsä saanut, uuden polun etsimiseen. Vertaan elämää polkuun, en tiehen. Polkua etenet hitaasti kiveltä kivelle. Ehdit katsoa mihin jalkasi astuu. Sinulla on aikaa ja mielenkiintoa kohdata muita polun kulkijoita. Joku ehkä kulkee vaikeimman louhikon rinnallasi valmiina auttamaan. Joskus sinun askeleesi viipyvät heikomman vierellä. Ehdit ihailla maisemia polun kummankin puolen.  Kun katsot lähelle ja etenet omaa vauhtiasi, löydät mansikkapaikkoja matkan varrelta. Pimeällä joudut lähes käsikopelolla kulkemaan. Et tiedä mitä seuraavan mutkan takana odottaa. Voit kuitenkin päättää kuinka tulevan otat vastaan: Yhdentekevänä, epäluuloisena vai uteliaana. Materiaalista rikkautta tuskin tulet saamaan, mutta avoimin silmin ja korvin huomaat, mikä aarre on läheisissä ihmisissä, luonnossa ja hiljaisuudessa, joka pysyy sinussa vaikka ympärillä hälisee. Tämän elävän elämän polun kulkijan tärkeimmät varusteet ovat  herkät korvat ja avoin sydän… jalat saavat olla kömpelöt.

1800-luvulla vaikuttaneen Valamon igumeni Damaskinin sanoin toivottelen hyvää matkaa… "Ottakaa kaikki elämässänne tapahtuva ikään kuin Jumalan siunaavasta kädestä. Silloin ei elämässänne ole tilaa murheille, ei turhalle huolehtimiselle."