HUHTIKUU

pajut.png

PÄÄSIÄISTÄ ODOTELLESSA                  

Kenellekään en ole paljastanut tämän ”sapattivuoteni” oikeaa olemusta. Pikkuhiljaa olen luopunut monista jokapäiväisistä tarpeista ja tottumuksista. Olen askeettisuudessani mennyt paljon pitemmälle, kuin vielä syksyllä kuvittelin. Välillä on jopa hätävalheita keksittävä elämäntapaansa peittämään… niin paljon kummastusta herätän. Nykyään pidetään mielenvikaisena ihmistä, joka elää päivätolkulla hiukan nälkäisenä, hiukan viluisena, yksinäisenä olemistaan miettien.

Elämän yksinkertaistaminen auttaa kuitenkin erottamaan aidon väärästä, tärkeän tyhjänpäiväisestä. Se löytää kultahippuja hiekasta. Se opettaa iloitsemaan siitä paljosta hyvästä mitä minulla on. En kuitenkaan säteile valoa ympärilleni, niin kuin jotkut luostarikilvoittelijat. Minä ärähtelen niin kuin vain vaihdevuosi-ikäinen nainen osaa… niin täynnä olen vielä itseäni. Haluaisin karsia itsestäni kaiken ahneuden ja välinpitämättömyyden…minun ”itteni” suurimmat pahat. Tätä opintietä kuljen päivästä toiseen kompuroiden. Joku Näkymätön minut kuitenkin aina auttaa pystyyn ja tuuppaa eteenpäin. Ryysyinen ja hiukan laihtunut olemukseni saa tutkivia katseita tutuilta ihmisiltä. Kuitenkaan he eivät voi nähdä sisälleni. Kevään edetessä alan löytää hienoja pieniä yksityiskohtia tästä olemisen yksinkertaisuudesta. Pääsiäisenä ihmismielen ja luomakunnan päästessä talven elottomuudesta vapaaksi tunnen itseni lapsellisen onnelliseksi saadessani taas elää kevään herkintä aikaa. Aamulla astuessani pihalle, tulvahtaa kasvoilleni kaikki äänet, tuoksut, valo…kokonainen uusi elämä hetkeä ennen syntymäänsä. Aavistuksena, joka leijuu kaikkialla.

TAAS KAUPASSA

Lähden tuhlaamaan lapsilta syntymäpäiväksi saamaani lahjakorttia. Kumisaappaat on ostettava, sillä entiset vuotavat kuin seula. Kaupan käytävällä näen laihan vanhuksen ostoskori sylissään hyvin hitaasti rullaavan pyörätuolilla ihmisvilinän seassa. Hän näyttää olevan yhtä eksyksissä kuin minäkin, joten rohkaisen mieleni ja kysyin: Anteeksi, voinko olla avuksi. Ja apuni kelpaa. Hyvin hiljaisin ja hitain sanoin hän kertoo mitä etsii ja minä juoksutan hänen ostoskoriinsa kaiken pyydetyn. Saan hymyilevän kiitoksen palkakseni. Taksi tulee vanhan miehen hakemaan. Tunnen tehneeni suuremman palveluksen itselleni, kuin vanhukselle. Koko loppupäivän olen iloinen, olen pystynyt tekemään hyvää. Virren 428 sanoin: ”Sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa” … niinhän se on. Tunteeko ihminen koskaan itseään niin onnelliseksi kuin toista auttaessaan?

LINNUT

Niskat kenossa päätäni pyöritellen hoituvat ulkotyöt. Vähän päästä pysähdyn uutta ”paluumuuttajaa” seurailemaan. Tänä lumisena keväänä saapuvat kiurut vasta huhtikuussa peltojen päälle livertämään. Maaliskuun yksinäisen joutsenen jälkeen on pihan yli lentänyt jo usean linnun auroja trumpettejaan viritellen. Muutama päivä sitten keikkui västäräkki keskellä pihaa katsellen ympärilleen kuin kaupunkilaisrouva kesähuvilan pihalla kevään ensi visiitillä. Mustarastaan huilua olen lähes joka ilta jäänyt pihatielle kuuntelemaan. En usko koskaan väsyväni kevään ihmeen ihailuun.

LIITERISSÄ

Polttopuiden teko on mukavaa puuhaa. Ajatukset harhailevat siellä täällä ja huomaamatta puupinot kasvavat ja kasvavat. Liiterissä ajatukseni viipyvät Hulauden Papan seurassa.

"Mukulan oli nim mukavaa seist kattomas ko hän tekis klapei. Kakluunii hiukka isompi ja hellaan sit hiukka piänempi. Ja vaik hän oli siin tyän touhus, pystys hän samal viihryttä meit mukuli. Hän esimerkiks tekis piänest pöllinpualikkast kirjan . Viäriviärre kirvel lyäre hän tekis sihe mont sivuu. Tänäpäivänki nahkaste tyähanskoje hajust tule Pappa ja Pappan liiteri miälle. Sinne on nii hyvä karat  ja painaa poski vaste siannahkarukkast."

AINO-MUMMU

Tähän hauska muisto minusta ja ”piparkakku-mummosta”.

"Mummu tykkäs käyrä päiväkävelyl. Häne olemukses oli hualitellu siisti ja ylväs… toi on kyll iha oikia sana kuvaama hänt. Ylväs hän oli! Mut entäs mää. Muista kui me Mummu kans kerra kävelti Naantali Puistotiät kirkoll päi ja hän neuvos kui naise ova hianoi: Älä pirä kässi taskuis, älä syle, älä tommotti laahha jalkois. Mää tunsi olevani ruma ja ilkke pikkupoika. Munst ei iki tullu simmost hiannoo ko Mummu, mut ossa mää jo räkimät kulkke ihmiste ilmoil."

PALUU TYÖHÖN

Yksinäisinä hetkinä katselen lasten valokuvia päällimmäisenä ajatuksena, että kylläpäs meillä on ollut hauskaa! Lapset, itse kuin lämpöiseen maitoon leivotut pullat posket jauhonpölyssä tekevät nisupoikia, maalaavat vesiväreillä lapsuutensa aurinkoisia hetkiä, näyttävät valokuvissa kesäpäivää kirkkaammilta opittuaan polkupyörällä ajamaan. Melkein tuhinan kuulen päiväunikuvista. Yhdessä kuvassa esikoulun aloittanut Sanni valjastaa ponia juontolaitteen eteen.

Voiko minkään muun ammattikunnan työ olla niin elämän makuista kuin perhepäivähoitajan. Ompelen aikani kuluksi nuken vaatteita ja roolileikkiasuja pieniä leikkijöitä jo kaivaten. Toukokuun alussa tulee sitten ensimmäinen ”hevosenpään kokoinen” pikkumies päiviäni piristämään. 

joajakissa.png

valkovuokkoja