HELMIKUU

jaapuikkoja

TYHJÄ PÄÄ                                                                      

Talven hämäryys on kietonut minut otteeseensa. Päässäni ei liiku kovinkaan henkeviä ajatuksia. Edelleen vain odotan ja odotan. Pienetkin asiat tuntuvat toisinaan toivottomilta ja huominen kaatuu päälle. Sisimmässäni tiedän tarvitsevani tämän saamattomuuden sumun ympärilleni kuin linnunpesäksi lepoa varten. Sydäntalvinen elämäni koostuu päivien vahvasta nauhasta, josta helmet puuttuvat. Tiedän, että kevätauringon myötä vaihtuu ahdistukseni jonakin päivänä vielä virkeydeksi ja mielen tyyneydeksi. Toisinaan kuitenkin hiipii mieleen pieni pelko, entäs jos en tänä vuonna herääkään talviunestani ja tämä sumu sisälläni jatkuu…

SATUJA

Talvipäivieni pieneksi piristykseksi uppoan lämpimään nojatuoliin lukulampun alle ja luen itselleni satuja. Viimeksi Topeliuksen ”Linnaisten viheriän kamarin” ja nyt on vuorossa ”Lukemisia lapsille”. Ne kertovat tarinoidensa lisäksi yli 100 vuoden takaisesta lapsen arkisesta elämästä, leikistä, mielikuvituksesta ja sen ajan arvoista.

Luin myös uudelleen monien vuosien jälkeen Vänrikki Stoolin tarinat. Kuinka onkaan Runeberg osannut kirjoittaa niin arvokkaasti tuosta sodasta. Innostuin niin että seuraavaksi luin Arvi Järventauksen Rummut ja tutkin historian kirjoista ensin Suomen sodan aikaa, sitten muutakin maamme vanhempaa historiaa ennen itsenäisyyden aikaa. Jospa itsessänikin olisi rahtunen tuota ”Runebergiläistä” henkeä, kuinka sisäinen ryhti ja omanarvontunto säilytetään silloinkin kun toimet menevät päin honkia ja ylevät aatteet tahriintuvat. Päätän mielessäni pitää nenäni pystyssä, vaikka tämä oma vuoden mittainen ”sotani” maailman hälinää, kiirettä ja turhuutta vastaan päättyisi ”antautumiseen” ennen kuin vuosi on kulunut.

MAKEAN HIMO

Nyt on sellainen tunne, että ”ennen vanhasesti” ryntäisin ostamaan Fazerin sinistä ja söisin sitä kuin näkkileipää. Täällä maalla kyllä pärjää ilman autoa, tv:tä ja nettiä, mutta ilman suklaata tekee pimeinä talvi-iltoina tiukkaa! Siispä leipomaan jotakin…vaikkapa kauralastuja. Yli puolet pistelen jo taikinana poskeeni. Pellillisen sentään paistan…tämä on sitä minun sisäistä ryhtiäni.

"Mukulanki mää miättisi kui ihmes kaakut tartti paista, ko ne maistusiva taikinan nim pal paremmilt."

talventorrottajat

TALVI  JATKUU

Lunta sataa lähes päivittäin. Lämpömittari on pysytellyt jo kaksi kuukautta pakkasen puolella. Pakotan itseni tallitöihin ja sen jälkeen rankametsään. Tullessani takaisin sisälle teen sen havainnon, ettei tänäänkään ole ”kukaan” lämmittänyt mökkiäni. Onneksi on lämpöpatterit keksitty! Olen pitänyt talvisaikaan huonelämpötilan 15-16 asteen hujakkeilla. Minulle se riittää, mutta huomaan että silloin tällöin käyvät vieraani palelevat. Heitä varten on keittiön oven pielessä rahilla pino villapuseroita ja naulassa roikkuu monen kokoisia villasukkia.

Vihdoin helmikuun loppupuolen auringon paistaessa puhtaille hangille lähtevät hyytyneet ajatukseni hiljalleen liikkeelle. Tarpeellisuuden ja tarpeettomuuden käsitteet ovat talven ankaruudessa selkeytyneet. Tarpeetonta huomaan olevan paljon, paljon enemmän… tarpeellista vain vähän. Kun tyydyn tähän vähään, saankin paljon sellaista mikä ei ole silmin nähtävissä eikä käsin koskettavissa. Olen luopunut paljosta tutusta ja turvallisesta, välillä äärirajoille niukkuudessa, nälässä, vilussa ja yksinäisyydessä mennen. Ei ole montakaan sukupolvea ajasta, jolloin edes lämpö ja ravinto eivät olleet pieneläjille itsestäänselvyyksiä. Tämän kylmän talven jälkeen minulla on pieni aavistus, kuinka pohjattoman ankaraa on elämä kaikessa ehdottomuudessaan ollut. Kaikki nuo niukkuuden tuntemukset olen ”talvipesääni” mieleni jalostukseksi mukaan ottanut. Sen seikan, että ilman ystäviä en pärjää, vaikka alussa niin itselleni uskottelin, olen joutunut kuitenkin hyväksymään. Yksinäisyyden saartamana, olkoonpa se kuinka vapaaehtoista hyvänsä, alkaa ajatusten kehä kiertää yhä pienenevää rinkiä pääni sisällä. Kuinka monille tämä onkaan ahdistavaa arkea, minulle vapaaehtoista. Tunnen itseni rikkaaksi kun voin näin elää onnellisuuteni rajoja madaltaen.

54.jpg