JOULUKUU

ILMAN AUTOA                          

Pienin askelin jatkan elämän yksinkertaistamista. Tänään luovuin autostani. Lähimpään kauppaan on 4km. Matka itseeni lyheni kuitenkin aimo harppauksen. Nyt ei tarvitse turhaan lähteä mihinkään.

lintulauta

VAIKEATA                                         

Kovin vaikealta tuntuu toisinaan tämä pyristelyni kaikkea arvottomaksi kokemaani vastaan. Niin perusteellisesti olen minäkin (vaikka muuta yritän väittää) sotkeutunut ikuisen tyhjäntoimittamisen verkkoon. Vuoden pimeimmässä ajassa, joulun lähestyessä kilisten ja kimallellen on lähes mahdotonta pitää mielensä levollisena. Postilaatikko pursuaa mainoksia. Lehdet ovat niitä täynnä. OSTA, OSTA, OSTA lyö kaikkialta vasten kasvoja! Pakko poistua tästä hälinästä…

Seison pihalla ja katselen lumista luontoa ja tähtitaivasta, joka kaareutuu koko maailman ylle niin kauniina. Joulu on näin lähellä, sisälläni. Lahjaksi haluan antaa kauniita ajatuksia kaikille läheisilleni. Pienet rukoukseni nouskoon jouluisen taivaan kirkkauteen. Siunausta, siis sitä parasta hyvää, jota ei voi mistään ostaa, pyydän teille.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Minä vaalin lapsellista mielikuvaa rakkaasta isänmaastamme. Siinä maassa eletään kuin Koivulan perheessä Usko Laukkasen kuvittamissa 60-luvun koulukirjoissa. Ilo ja huolenpito näkyvät arkisessa työssä ja lasten leikeissä. Isänmaallisuus lepää perheen yllä. Ei painostavana mahtipontisuutena, vaan elämän puhtautena ja kotien sopuisuutena. Kunpa meillä olisi taito elää kuin siinä perheessä yhteistä hyvää vaalien ja kohtuuteen tyytyen. Jokaisen ikäpolven ja sosiaaliluokan edustaja tuntisi itsensä arvokkaaksi.

Linnanjuhlia en ole seurannut jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin poistuttua. Oli upeaa katsella, kun hän Jääkärimarssin soidessa kyynärsauvoihinsa tukeutuen johdatti Mannerheim-ristin ritarit kättelemään tasavallan presidenttiä. Adolf Ehrnrooth uskoi elämänsä loppuun asti Suomen miehen ja naisen pystyvän tätä maata puolustamaan, vaikka monet moittivat sotien jälkeen syntyneitä ”pullamössösukupolviksi”.

Ehrnroothin lisäksi on minulla myös toinen, hyvin läheinen idoli, joka puolusti isänmaataan Tuusulan tykistössä. Voisiko vanhalla soturilla osuvampaa nimeä olla, kuin Urho. En väsynyt hänen kertomuksiaan kuuntelemaan. Muistan muutamien vuosien takaa, kun kutsuin hänet luokseni itsenäisyyspäivän lounaalle. Tukevan aterian jälkeen istui vanha mies (silloin jo yli 90 vuotias) keinutuoliin veteraanikuoron lauluja radiosta kuuntelemaan. Huomasin, että silmät painuivat kiinni. Tunsin hellyyttä keinutuoliin torkahtanutta tykkivaljakon ratsuria kohtaan. En raaskinut herättää… katselin vain.

9.jpg

TERVETULOA TALVI

Keittiön ikkunan lämpömittari näyttää aamutallin aikaan -20 astetta. Koillistuuli vielä tuo oman hyisen henkäyksensä talvea tehostamaan. Puen tottuneesti ensimmäisen vaatekerran peiton alla. Vielä sukellan suureen villapaitaan ja vedän koirankarvasukat jalkaani. Nyt olen valmis talvipäivän kohtaamaan. Teen puuhellaan tulen antamaan pikaista lämpöä keittiöön ja samalla saan puuro- ja kahviveden kuumaksi. Talliin mennessä pysähdyn pihalle pieneksi hetkeksi taivasta katsomaan, mutta kylmyys ja hevosten hörinä kehottavat jatkamaan. Täällä olen odotettu vieras. Toivottelen ovella hyvät huomenet ja tarjoilen aamuheinät.  Hevoset ovat niin hyviä ”lämpöpattereita”, että vanha hirsitallini on aivan lämmin. Kanala sen sijaan (vaikka hirrestä on sekin) tarvitsee lämpöpatterin pitääkseen siipikarjan ”sulana”. Ruokin myös kanat ja puput ja kiiruhdan lämpenevään tupaan. Lumi narskuu kivasti saappaiden alla ja viima nipistelee poskia kun ylitän pihan. Ovella pyörähdän vielä ympäri, unohdin pikkulinnut. Vien jyviä lintulaudalle. Nyt olen valmis aamun pientä hiljaista hetkeä viettämään. Sytytän kynttilän aamukahvipöytään ja parkkeeraan itseni puusohvan kannelle hiljaisuutta kuuntelemaan. Hämärän hälvetessä pyrähtävät ensimmäiset talitintit ikkunan taa ruokailemaan. Minun on hyvä olla…

Pakkaspäivän kauneutta voisin ihailla iltaan saakka, mutta kylmyys järjestää ohjelmaa. Kaikki arkiset puuhat ovat kaksin verroin työläämpiä. Kodin lämmittäminen vie paljon aikaa. Kellarin eteiseen pinoan olkipaaleja betonia vasten ja vuoraan molemmat ovet villapeitoilla, etteivät perunat sekä kesäiset mehu- ja hillorivistöt pääse jäätymään. Hevoset ulkoilevat normaalia vähemmän ja siten sotkevat karsinoitaan enemmän. Vaikka työtä on joka päivälle paljon, saan keskittyä siihen mitä kulloinkin teen. Ei tarvitse samaan aikaan pohtia miljoonaa muuta asiaa. Tämä voi kuulostaa  vähäpätöiseltä. Se pitää kuitenkin kaikki aistit auki, huomaamaan pakkaspäivän tuoksun, näkemään jääkukkia ikkunassa, kuulemaan lintuparven riehakas saapuminen pihapuuhun…on hetkiä jolloin vuoden pimeimpänä aikana elämä on kaunista ja turvan tuntu ympäröi minut.

LAPSUURE  JOULU

"Mää muista kui me Annun kans nii kauhhia täysil paneurutti joulu orotukse. Se alkos jo marraskuus simmotti, et häne kotonas me levitetti lattial iso piirustuspaperi ja vattallas maate aletti luara meiä oma joulumaailmaa. Ens piirretti tunturei ja puit ja piänni mökei ja sit piirretti tontui ja lappalaislapsii kaikis joulusis ja talvisis touhuis. Me ei nähty eikä kuultu mittä ko me nii olti siäl meiä omas piirustukse maailmas.

Piänin tyttöin me olti Annun kans "nannamaakarei"…nii sanos häne äitis. Enää mää en nii nannast välitä. Nykysi mää herkuttelen lapsuuren muistoil ja sanoil. Niinko esimerkiks simmosil ku simmotti, tämmötti, kummotti, tommotti, mimmotti. Eik kuullosta ihanalt, niinko enkelikellon helinält.

Monen vuan äiti vei meirä mukula tyäpaikkas joulujuhli Turkkusse. Se oli mont vuatt töis siäl sairaanhoitajaopistos, mut emmää mittä ihmellist niist joulujuhlist muist, muutako ett oli tosi kiva pääst linja-autto ja juast pitki sairaala käytävi ja ne vanha-aikase hissi oliva jännittävi. Lukitti itte ittes simmosse häkkii joka lähti menemä ylös tai ales. Ja tiätty ne joulupuki antama pussuka. Sem mää muista ku äiti oli töis Kupitta miälisairaalas ja niis joulujuhlis me istutti siäl potilaitte seas. Sillo mää kyll hiukka pelkäsi, mutt vuasi myähemmi mää ymmärsi kui viisaast äiti teki, ku laittos meiä sinne ”hulluih” seka istuma.

Mull o erelle talles ja laste mialusimpan lelun Kupitta sairalas potilastyän tehty nukkekoti.  

Naantalis asues me saati ain isän tyäpaikalt sokeritehtalt joulukuusi. Ne oliva joka vuas yht vähäoksasi, iha ko aurausmerkei! Mut ei se mittä, kumminki ne tuaksus nii ihanalt. Koristeiki oli aika vähä: jotta meiä koulus tekemi ja sit oli Aino-mummun leipomi piparkakui, joihi mummu oli meirä mukulie nime koristellu. Mittä sähkökynttilöi ei tiätty ollu, iha vaa oikkiat. Sitt oli simmossi tähtisaretikui. Nii piänest tuli onnelliseks ku isä sen sytytti ja se aikas siin rätis ja säkenöi ja mää kattosi ja kuvitteli se Betlehemi tähreks. Aino-mummu teki meil possu- ja tonttupiparie lisäks piparimökin, jonka isä nosti pianon pääl turvaa meirä näppärilt sormilt. Siält se sit levitti tuaksuas loppiaisse ast, jollo se vast syäti. Ne Aino-mummun pipari oliva kiinte osa lapsuure joului. Vaik ite ole jo mummo, muistelen ain piparei leipoes hänt. Ko mummu yli 100 vuattian kualis, mää sai perinnöks häne kaulimes ja piparivormut.

Äirin suurell vaival tekemä juhla-ateriaa mää en oikke osannu arvosta. Oli siin paljo hyvääki, mut ko italiansalaattii ja rosolliiki oli pakko maista. Vaik mää en tykänny, nii kumminki tän perintte sit tyhmyyksissäi siirsi omie mukulie joullu…siit on hiukka paha miäli. Onk se joulun tärkei sanoma, et rosollit on pakko syärä!

Turus viätetyst joulust mää muista, ett Aino-mummu ja Viki-pappa oliva meil kyläs ja mää söi ittein ensmäse kerra suklast kippiäks."

YKSINÄINEN JOULU

Nykyajan joulu on kuin kattilallinen sekahedelmäsoppaa, kaikki sekaisin samassa liemessä. Pukit ja paimenet, tontut ja enkelit, kuuset ja seimet jne. Kun kattila sitten joulun aikaan ”syödään” tyhjäksi löytyy Jeesus-vauva tiskivedestä. Hän ei kelvannut kenellekään. 

Haluan viettää tämän joulun yksinäni. Olen monesti kiireen ja hälinän keskellä haaveillut hiljaisesta, hartaasta, yksinäisestä joulusta kynttilän valossa evankeliumin äärellä. Nyt kokeilen onko se yksinäisyys jouluna niin kauheaa, kun kuulee puhuttavan. Vai tuoko hiljaisuus joulun syvempänä ja aidompana kotiini.

No, kolkolta tämä kyllä tuntuu. En koe minkäänlaista rauhaa, vaan syyllisyyttä siitä, että haluan olla hiljaisuudessa. Kannan puita ja vettä saunalle, viritän tulet vesipadan alle ja kiukaaseen. Saunan valmistumista odotellessa teen lumilyhdyn saunapolun varteen. Pukuhuoneen seinältä otan hautumaan kesällä sidotun vihdan, tuleepa siitä hyvä tuoksu. Pitkään sitten istun lauteilla itseäni vihtoen ja pieniä saunavieraitani kaivaten. Onpa hiljaista ilman lasten iloista hölpötystä ja laulua (jolla saunatontulle ilmoitetaan, että täällä taas ollaan). Peseydyttyäni hipsin hiljaisen pihan yli takaisin tupaan, hetkeksi seisahdan jouluyön taivasta katselemaan. Silmäni etsivät ”sitä tähteä suurempaa muita”. Syön pienen jouluateriani huonolla ruokahalulla. Kuljen ikkunasta toiseen itseäni ihmetellen. Päätän ryhdistäytyä. Levitän pöytään puhtaan valkoisen liinan, sytytän kynttilän, aukaisen liinalle Elna-mummon vanhan kuvaraamatun ja luen ääneen itselleni jouluevankeliumin toistasataa vuotta vanhana käännöksenä: ”Mutta niinä päiwinä tapahtui, että käsky käwi ulos keisarilta Augustukselta, että kaikki maailma piti werolliseksi laskettaman…”

joululiina.png

Joulupäivän iltana sytytän kaikki kodin kynttilät ja istun keinutuoliin radion kauneimmat joululaulut konserttia kuuntelemaan. Siinä koen hetken aikaa sitä rauhaa, jota kaipaan. Suljen silmäni ja lähden hymyillen lapsuuteni joulumaahan.

"Me olla koko perhe kirkos jouluaatton. Munst siäl on juhlallist ja mää kattele niim pall upei kynttiläkruunui ko katost roikkus. Lapsel käy tiätty aika pitkäks ja mää ruppe miälessäi funderama, ett jos toi ketju menisis ny poikki, nii kuka kirkkokansast sais to kruunu päähäis. Kotti vihdoi lähties huamma et nee roikkuva keskel kirkkoo, siis se rämähtäsis lattial eikä kenenkkä pääl. Vaik mull kävi aika pitkäks jäi mull kumminki jotta suurt syrämme hautuma."

Ilman syyllisyyttä ja ikävää tämä olisi ollut hyvä joulu.

Ensi jouluna haluan taas tuttuun tapaan hössöttää ja nähdä kaikki rakkaat ympärilläni!

UUDENVUODEN AATTO

Tänä vuonna tässä päivässä on parasta pakkaslumen peittämä laskevan auringon punaama kotipelto ja edessäni keinahtelevat liinaharjaisen rekivedon lautaset. Viima nipistelee poskipäitäni, aisakello moikaa ja olen onnellinen … tervetuloa uusi vuosi!