LOKAKUU                                          

KUURAA MAASSA

Aamulla lätäköt jäässä…ihanaa. Nouseva aurinko hopeoi kuuraiset pellot ja kuultaa kultaisena läpi syksyn kirjavien lehtien. Yksi toisensa jälkeen ne irtoavat ja tyynessä aamussa voin melkein helähdyksen kuulla niiden tavoittaessa jäisen maan. Kiipeän kalliolle metsäkirkkoni kivelle tätä kaunista maata katselemaan.

vaahtera.png

PIKKULINNUT

Sumuinen aamu piilottaa minut arkipäivältä. Pikkulinnut käyvät tuttuja ruokailupaikkojaan tarkistelemassa. Talitiainen tulee ikkunaruutua helistämään. Innolla odotan joka syksy, milloin voisin lintujen ruokinnan aloittaa. Niiden puuhia on niin mukava seurata. Lokakuun 12. päivän sää on niin synkkä että nyt aloitan! Seuraavana aamuna peittää repaleinen lumihuntu hämärän tienoon. Tuoksuu syystalvelta. Asetun puusohvan kannelle ikkunan luo kahvipannu seuranani lintuja odottelemaan. Yht´äkkiä idyllin särkee kanojen kaakatus, joka kuuluu aivan liian läheltä… lintulaudan alta! Voi peijakas, koko kanaparveni siinä kuopii maata!

keittion_ikkuna.png

YKSINÄISYYS

Yksinäisyydellä on monta sävyä. Ei se ole aina negatiivista. Joskus sen pesä on lämmin ja rauhoittava. Nautin suunnattomasti päivistä, jolloin en odota ketään kylään. Saan unohtaa aamupesun ja vetää likaiset vaatteet ylleni. Saan rauhassa häärätä omiani tai uppoutua muistojeni ja haaveideni maailmaan, jossa kaikki on hyvin.

KYLMÄ PÄIVÄ

Pimeä ja kylmä aamu. Vaikea päästä pois peiton alta…vaihtelevia ovat lokakuun ilmat. Ulkona myrsky yltyy. Ruokin eläimet ja nautiskelen, kun ei ole mihinkään kiirettä. Siiri, Sanni ja Sylvi tulevat puolenpäivän jälkeen mummolaan. Paistan puuhellalla ison pinon lättyjä. Niitä mustikkahillon kanssa ahdamme napaamme…ihana käpertyä sisälle uunin lämpöön, lukea lapsille satua ja kuunnella tuulen ulvontaa. Sade piiskaa ikkunoihin, mutta sisällä on ihanan kodikasta…sytytän kynttilän.

KOTIVIINI

Sain luumuja sekä kriikunoita tuttavapariskunnalta. Koska kellarini on jo täynnä mehuja, laitoin piirongin päälle 20 litran viinipullon käymään. Viini onnistui erinomaisen hyvin ja tätä kirjoittaessani olen hiukkasen ”tillin tallin”. Se on parhaillaan kirkastumisvaiheessa ja maistaessani ei ensimmäinen lasillinen tuntunut missään… eikä toinenkaan. Luulin jo viinini epäonnistuneen, vaan kolmas lasillinen humahti päähän oikein kunnolla. Melkeimpä WUMPS kuului korvieni välistä… onpa mukava olo. Olen juovuksissa sellainen kuin Aaro Hellaakoski sanoo runossaan: Minä rakastan koko maailmaa kuin riepumattoa kirjavaa…mutta niinhän minä teen selvinpäinkin!

AAMUPUURO

Elokuun lopussa puitu ruis on nyt jauhettu. Sain ”riihitontulta” Piippolasta postipaketin joka sisälsi muutaman pussin riihentuoksuista ruista, ohrajauhoa ja ohrasuurimoita. Keitän rukiista puuron oikein valurautapadassa puuhellalla. Tällaista herkkua en ole ikinä ennen syönyt. Riihen tuoksu muuttui riihen mauksi. Toivon hartaasti että itse kylvämäni ruis onnistuisi ja vuoden päästä olisi minulla joka aamu lautasellani riihiruispuuroa.

RÄSTITÖITÄ

Kaksi kuukautta levättyäni olen vihdoin tarttunut pienten rästiin jääneiden töiden syrjään kiinni. Työnteosta ja valmiin näkemisestä tulen suorastaan onnelliseksi, kunhan maltan vain rauhassa tehdä ja välillä jälkiäni katsella. Nyt ovat polttopuut liiterissä, rautaromukuorma kaatopaikalla, naapurilta saadut marjapensaat istutettu, hevosten järsimät tallin ikkunanpuitteet korjattu, valjashuone siivottu, hevoset kengitetty, räystäskourut tyhjennetty, tukkeutuneet ojarummut avattu jne. Itselle tehty työ joka ei ole sidottu rahalliseen palkkioon tuo tyytyväisen mielen.

PIMEYS

Pidän näistä synkistä syksyn päivistä. Pimeys pitää ajatukset lähellä, pienissä kotoisissa arkisissa asioissa. Kun viiden aikaan alkaa olla pimeää, en halua lähteä ”harrastamaan”. Iltatallin jälkeen sytytän kynttilän ja lösähdän kirjan kanssa nojatuoliin. Sateen ropina ikkunapelteihin antaa rauhallisen sävelen illan pimeyteen. En osaa sanoa mikä on minusta tällaisen pimeässä nautiskelijan tehnyt. Lapsenakaan en pimeää pelännyt. Niin kauan kuin muistan, olen näitä loka- marraskuun valottomia sateisia päiviä rakastanut. Sydäntalvella ne tosin minut tyystin latistavat…mutta siihen on vielä aikaa.

"Lapsen ko mukula oliva iltasinki pihall leikkimäs, mää muista kui ihana oli tulla ulkko pimiäst sattest sisäl ko äiti huus syämä ja koti  tuaksus ruualt. Silakkapiffi ja lätyt tuaksusiva parhailt.

Syksyse koulumatka mää kulkisi lätäköst toisse ja usei viäl takaperi. Kui suuremmoist olika olla tarttumat epäolellisse. Kert koulu tartti mennä, ni  iloita sitt jo matkastki. Kerra ko lätäköis ja ojis oli hiukka jäät, mää kokkeili ett kestääks… no ei kestänny! Ny tarvis miätti iha olellist, ett kerkiiks enne kelloje soitto käyrä vaihtamas koton kuivah housu. Iha en kerinny, mutt meiä oli opetettu ett ko myähästys, tartte koputta luaka ove ja sit hipsi nöyrä näkösen sissä ja sano, ett antteks ko mää mulasi…ei ko myähästysi."

PYHÄINPÄIVÄ

Aavistus joulun tunnelmaa. Pimeää lähes aamusta iltaan. Perinteisesti olemme Siirin ja Sannin kanssa vieneet kynttilät rakkaiden haudoille. Kuinka kauniita ovatkaan hautausmaat tuhansine valoineen. Ne liekit kertovat etteivät kuolleet läheisemme ole siellä mullan alla. He ovat ihan tässä lähellämme… jokaisessa päivässä mukana. Toivon että näistä hautausmaalla käynneistä jää lapsenlapsilleni joitakin hallowenia syvällisempiä ajatuksia. Oikeasti toivoisin koko ”kurpitsajuhlan” niin kauas kuin pippuri kasvaa.

kaitsaari.png

Tytöt haluavat sytytellä kynttilöitä myös eläinystäviensä haudoille, joten tuikkuja loistaa kotipihassa ja pellon reunassa. Onkohan meidän Impi-possu suomen ainoa sika, jonka haudalla palaa kynttilä pyhäinpäivänä.