ELOKUU

AAMU

Nukun ikkuna auki ja herään kukon kiekaisuun. Laiduntavat hevoset hörisevät aivan lähellä. Koiran kuono nousee sängyn jalkopäästä. Nousen ja laitan kahvipannun tulelle. Istun yöpaita päällä pannuni kanssa porraspuulla katsellen usvasta nousevaa elokuun aurinkoa.

hevonen_nukkuu.jpg

Viljapellot kuin hopealla sipaistut. Hämähäkit punoneet kastehelmiä seittinsä koristeeksi. Pääskyset tsirittävät puhelinlangalla, ritirinnan kaksi pesyettä. Toiset jo aivan pääskyn näköisiä, toisilta mustan frakin alta pilkistää pörröistä, valkoista lintuvauvan untuvaa. Kohta on aika kokeilla siipien kantavuutta.  Nyt ne vielä kanssani ihailevat kuulasta Suomen suven aamua.

paaskyt.jpg 

                                                                   

PUUHEVONEN

Reippain, levännein mielin aloitan talven polttopuuvaraston täydennyksen. Montakaan rankaa en ehdi sahata, kun huomaan kasasta pilkottavan männyn käkkyräisen oksan. Tyvipuolen sahauspinta tekee siitä aivan hevosen jalan näköisen. Tiedän kasassa olevan enemmänkin oksia. Pian olen kaivanut esiin neljä hevosen jalkaa. Mielikuvitukseni lähtee laukkaan ja polttopuut unohtuvat. Ladon takana muistan nähneeni mielenkiintoisen kuusen juurakon. Siitä teen hevoselle vartalon, kaulan ja pään. Muutamassa päivässä veistelen osat toisiinsa sopiviksi ja ruuvaan hevosen kokoon. Vastaanotto on mahtava kun se lainajouhet otsallaan tervehtii  lapsenlapsia. Hymyillen katselen heidän leikkiään samalla veistellen länkiä ja setolkkaa. Luokin Sanni painaa pihlajasta.  Mutta kukahan tekisi minulle hellapuita?

MARJAMETSÄSSÄ

Mustikoita on enemmän kuin vuosiin. Noukin marjat hitaasti kömpelöin sormin. Poimurin kanssa jos huidon, en kohtaa metsän henkeä ja kiire hyökkää kimppuuni.

Iltapalaksi pistelen suuhuni  kesän suurinta herkkua, mustikkamaitoa (sokerivuoren kera) ja annan ajatusteni viedä minut kauas lapsuuden maahan.

"Mää kipitä pappan kärest kii pitäe marjamettää. Mää tykkää pappan käsist ko niis on muhkuraise suane kohollas. Ne ova turvallise käre ja ossaava paljo. Pappall on iso pläkkikannu käres, mull piäni kahvikuppi. Voi kui kaunist tääl lapsuure metäs onka. Aurinko simmotti niinko kultasen sumun siivilöitty oksie välist iha ku satumaaha. Jokase saniaisse alt voi löytty keijukaine. Jokase kannon kolost kattele uteliaa peikkopoja silmäh. Hämähäkki nostaa hattuans ja sano kohteliaast etei mun tartte peljät, älä ainaka ruppe kirkuu. Mää poimi mustikoi enempi suuhuni ku astiaa ja kuuntele pappan jutusteluu ja kaaran taas, tiäs kui monenne kerra kuppini mättääll. Kumminki Pappan kans mää tuun ain kukkuraise kupi kanss kotti...yks lapsuure ihanist ihmeist."

mustikoita

PÄIVÄKAHVIN AIKAAN

Kiipeän kotini viereiselle kalliolle kahvipannu ja voipaperiin kääräisty mustikkapiirakan pala käsissäni. Istahdan ”metsäkirkkoni” kivelle pysähtynyttä keskipäivää aistimaan. Ihailen jäkälän ja puolukan sointuvaa kauneutta. Kuuntelen palokärjen kirpeää ääntelyä… kylmän linnuksi sanoi vanha kansa. Ilmassa on jo syksyisen metsän tuoksu. Leikkuupuimuri naapurin pellolla kertoo, että joku huolehtii toistenkin puolesta.  

UKONILMA

Pimeä elokuun yö. Herään kirkkaaseen välähdykseen ja kaukaiseen jyrinään. Tulisipa tänne… kuin odotettu vieras. Koko kesänä ei ole kunnon kaiken puhdistavaa ukkosta ollut. Välähdykset tihenevät, jyrinä kovenee ja kohta rankka sadekuuro ropisee peltikattoon… ihanaa. Olen aina pitänyt ukkosesta! Se muistuttaa mahtavuudellaan kuinka pieni itse olen, mutta kuitenkin turvassa.

"Kerra  mää pelästysi oikke kunnol ukkost: Oltti Hulaure mökil pikkuveljen kans ulkohuussist just tulos. Mää tyänsi hänt mäkiautos (me sanotti sit ämpäriautoks ko siin oli ämpäri konepeltin), ku kuulusis kauhia pamahrus. Siihe jäi auto ja me juasti äitin tykö minkä kintuist lähti."

 LAPSENLAPSET  YÖKYLÄSSÄ

Onko mitään somempaa kuin kaksi sinisilmäistä pientä tyttöä kesäkoltuissaan ja kumisaappaissaan elokuiselta niityltä ponejaan noutamassa. Aamupäivän aurinko on kasteen jo kuivattanut. Heinäsirkat soittelevat ojanvarren heinikossa, kärpäset surisevat lantakasoissa. Kuivan heinäkuun jälkeen kesän tuoksut palaavat entistä täyteläisimpinä.

Pienet nyrkit puristavat riimun poskihihnaa ja pikkuhevoset seuraavat kiltisti. Olemme lähdössä metsäretkelle. Olen tehnyt voileipiä eväsreppuihin. Tytöt harjaavat ja suitsivat hevosensa. Pieni matka ratsastetaan hiekkatietä, sitten kanervaisen kallion reunustamaa polkua mäntymetsään. Pian kanervikko vaihtuu puolukan varvuiksi ja jäkäläksi. Ja siinä se on – Metsätonttujen kivi! Eväät on aina syöty Metsätonttujen kivellä. Olemme antaneet paikalle nimen Elsa Beskowin sadun mukaan, sillä se muistuttaa aivan satukirjan Tonttulan lasten leikkipaikkaa. Luulen, että tämän satumaisen paikan muistot tulevat säilymään heidän sydämissään kun lapsuuden suvannot aikanaan on jätettävä.

ponit_ja_tytot.jpg

Illansuussa ratsastuksen, kalakeiton ja päivän leikkien jälkeen lämmitämme saunan. Teemme tulet vesipadan alle ja kiukaaseen. Taitamme mäenrinteen koivikosta vihdaksia ja sidomme jokaiselle oman saunavihdan. Mummolla on maailman paras sauna, sillä sen vintillä pitää saunatonttu kortteeriaan. Lauteilla Siskokset vihtovat vimmatusti ja laulavat ”Lapsoset ketterät kotihaasta…” ja saattavat he sitten löytää pukuhuoneen pöydältä saunatontun jättämän yllätyksen. Milloin pienen namin, milloin nokisin harakanvarpain kirjoitetun kirjeen. Kauan lutrailemme ja puhelemme mukavia. Vielä nakataan vettä kiuaskiville ja tytöt yrittävät tavoittaa mustuneeseen kattoon nousevia vaaleita ”usvakeijuja”.  Viimein puemme yöpuvut päälle ja kipitämme tupaan. Iltapalan jälkeen kömpivät lämpimät, saunantuoksuiset pikkutytöt peiton alle satua kuuntelemaan.  Hyvää yötä Mummon rakkaat… kultakimpaleen arvoinen päivä.

MEHUN KEITTOA JA HILLOAMISTA

Talven varalle säilömisessä on jotain ihmeellistä primitiivistä kodikkuutta.  Palavan hellapuun tuoksu ja lämpö elokuun illassa. Rivi kumitulppaisia mehupulloja sekä hillopurkkeja pöydällä odottamassa kellariin vientiä. Mehumaija ja hillokattila hiljakseen liedellä porisemassa ja pyytelemässä lisää puhtaita purkkeja. Säilöntäaineena  ripaus rakkautta (ainakin lasten lättyhillossa) ja muistamista. Auringon suureksi kasvattama pelargonia katselee ikkunalta hymyillen elämää keittiössä. Aivan huomaamatta tulee koko kesä säilöttyä myös sydämeen.

Aikaisemmin päivällä leipoi "7-vee" lapsenlapsi elämänsä ensimmäisen mustikkapiirakan. Tytöllä oli yhtä hyvä mieli kuin oli piirakkakin. Kotiin viemisiksi siitä ei jäänyt mitään, mutta ohjeen hän kirjoitti kauniilla lapsen käsialalla äidille annettavaksi.

mehupulloja

KELLARI                                                                          

Jääkaapilla käydään aivan huomaamatta. Tuskinpa kukaan ajattelee, että onpa suurenmoinen tunne avata jääkaapin ovi ja ottaa sieltä maitopurkki.

Minulla ei tätä valkoista kolmen varttikuution kokoista möhkälettä keittiössäni ole! Ensimmäisiä aamun puuhia on hakea puuromaito kellarista, hetkeksi seisahtua pihaan päivännousua katselemaan, säätä haistelemaan, luonnon ääniä kuuntelemaan… tunnustella joka aistilla uutta päivää.

RUKIIN PUINTI

Kesän vaihtuessa syksyyn saan kutsun riihenpuintiin. Kaikkihan tietävät, että ennen leikkuupuimureita ja ennen ”ryskää” vilja kuivatettiin ensin kuhilailla ja sitten savukiukaan lämmittämässä riihessä useamman päivän. Vaan harvapa tietää kuinka kaikki tapahtuu. Nyt voin ylpeänä kertoa, että minäpä tiedän ja kerron teillekin:

 Pellolta lyhteet siis ahdetaan riihen parsille. Tätä ennen on riihtä jo kerran lämmitetty. Kiuas pidetään tästä eteenpäin lämpimänä kunnes tässä tapauksessa ruis on kuivunut niin että jyvät helpolla irtoavat tähkistä. Nyt otetaan varvi kerrallaan savuntuoksuisia lyhteitä alas ja ennen avaamista ja levittämistä riihen lattialle ne rapataan eli lyödään nurkkaseinää vasten jolloin irtoaa jo osa jyvistä.  Tämän jälkeen kauniisti riviin avatut lyhteet varstoilla puidaan. Kun on useampi varstan heiluttaja vaatii työ jonkinmoista tarkkuutta ettei kalauta naapuriaan päähän. Tottuneet puimamiehet löytävät hyvän keskinäisen rytmin työhönsä ja kiertävät rinkiä riihen lattialla tahdikkaan jytkeen säestyksellä. Seuraavaksi oljet käännetään ympäri ja puiminen jatkuu. Tässä vaiheessa alkavat jyvät jo olla irti. Nyt kerätään oljet isoina sylyksinä pois ja sidotaan olkikuvoiksi. Rukiin olki on parasta matrassi- eli patjaolkea. Myös jouluhimmelit tehdään rukiinoljesta. Kun loput oljen rippeet on haravoitu erilleen, luuditaan jyvät yhteen nurkkaan, missä jyväkasa varvi varvilta kasvaa. Kun viimeinenkin lyhde ja sidokset on puitu, lapioidaan jyvät roskineen säkkiin. Nyt seuraa ainoa ”konetyövaihe”. Pohjoispohjanmaalla tätä lihasvoimaa hyödyntävää konetta kutsutaan ”rusamassiiniksi”. Se erottelee jyvät roskista. Ennen ”rusamassin” aikaa tämä työvaihe tehtiin viskomalla. Lapiolla heitettiin jyvät kohti riihen takaseinää. Painavat jyvät sinne lensivätkin ja kevyet roskat jäivät matkalle. Nyt säkitetään jyvät uudelleen ja myllymatka voi alkaa. Sekin asia selviää hikisen urakan edetessä, kuinka kovan työn takana on leipäviljan muuttuminen jauhoksi ja leiväksi ollut entisaikaan. Ja entäpä kun halla vei koko sadon. Ei unohtanut kylvömies siunausta pyydellä kun vakastaan siemenviljan peltoon kylvi. Syksyllä kun sato korjattiin, osattiin oikeasti olla kiitollisia. Taas on tulevan talven leipä turvattu ja lapsilla mahdollisuus selvitä hengissä  seuraavaan satokauteen. Leivän suuresta kunnioituksesta kertoo, että vielä nykypäivänäkin leivän pintaan viilletään ristin merkki ennen paistamista. Samasta asiasta kertoo sekin pieni seikka, että jokainen meistä laittaa leivän oikein päin koriin. Ei niitä heitellä miten sattuu.

riihi.jpg

Niin noesta mustaa on puintiväki, että illalla lämmitetään savusauna. Jos ei olisi niin montaa vuoroaan odottavaa puintimiestä, viihtyisin siellä pimeässä pehmoisissa löylyissä ”riihitontun” kanssa aamuun asti.

puintikamaa